Ne olivatkin aikamoisen pitkät, tässä on toinen korva jo siistitty ja toinen on vielä luomu.
Ja lopputulos on näin hieno!
Olen menossa näyttelyyn kuukauden päästä, saksenjäljet ehtivät vielä sopivasti tasaantua siihen mennessä. Jokapaikkaan muualle saisi kyllä tulla vähän karvoja lisää siihen mennessä. Olen tiukkaa lihasta täynnä syksyn jahtikauden jäljiltä, mamma sanoo että ihan kuin lankunpätkää silittäisi kun se rapsuttelee minua. Mutta turkinkasvatus on tainnut vähän unohtua. Viksukin on treenannut ahkerasti juoksemista ja se pääseekin jo yllättävän lujaa minun perässäni, mutta ei se vielä perässä pysy kun laitan ison vaihteen päälle. Minä taidan olla juoksuhommissa väsymätön, Kuhmon-reissullakin jaksoin juosta koko päivän aamusta iltaan ja monta päivää peräkkäin. Ruokaakin kyllä meni siellä uskomattomia määriä ja välipalaksi Pemmikaania. Laitetaan siitäkin kuva vinkiksi muille joiden koirat toisinaan tarvitsevat kokopäivän juoksuun extra-energiaa (ajokoirat, hirvikoirat, vetokoirat...).
Eli Pemmikaani on koirien rasvalevyä josta saa nopean energialatauksen ilman että vatsa on pullollaan, vähän kuin ihmisten urheilu- ja energiajuomat. Sitä voi antaa silloin kun energiantarve on ihan äärimmäisen kovaa eli kun ruokaa ei pysty syömään niin paljon kuin energiantarve vaatisi. Eikä täydellä vatsalla voi juosta, tämä käy välipala-tankkaukseksi. Ei mitään kevyttä välipalaa huvinvuoksi vaan super-energiaa kun pitää jaksaa juosta kauan ja kovaa!
Viksulle kävi tänään lenkillä vähän hassusti, se juoksi täyttä laukkaa päin vanhaa kaivonrengasta joka oli maan sisällä heinikossa ja katkaisi kulmahampaansa. Verta ei tullut mutta hammas on poikki. Onneksi se on vasta maitohammas! Eikä siinä vielä kaikki, hetken päästä se loukkasi jalkansa, ja vinkui ja nilkutti. Siitä taidettiin selvitä säikähdyksellä onneksi, ei se kauan nilkuttanut. Saa nähdä miten käy hampaan kanssa, täytyy seurailla sitä.
Viikonlopulla oltiin Emman mummun synttäreillä ja me koiratkin päästiin kyläreissulle mukaan. Siellä oli paljon rapsuttajia! Mummun kahvipöydässä oli tällainen erikoisuus jota ei enää useinkaan näe, sokeripalapihdit!
Mamma ja Emma olivat sattumalta pukeutuneet sävy-sävyyn. Mekin ollaan Viksun kanssa aina sävy-sävyyn, tyylikästä mustaa ja valkoista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti