Viksu kertoo: Huippumalli HAUssa !?

Tänään jouduin poseeramaan koirankopin katolla, mamma nosti minut sinne ja pappa otti kuvia. Se oli mukavaa, kokoajan sain namia kunhan vaan maltoin seistä nätisti. Kivoja kuvia tuli paljon, mamma halusi minusta oikein kauniin kuvan, olo oli kuin filmitähdellä. Tässä joitain otoksia.



Minä olen nyt 14 ja puoli viikkoa vanha. Mamma punnitsi minut, painan 11 kiloa. (Carakin joutui punnittavaksi samantien, se painaa 14 kiloa.) Olen siis kasvanut kahden viimeisen viikon aikana 1,4 kiloa eli 700 g viikossa. Kasvoin vähän turhan hurjaa vauhtia aikaisemmin ja nyt saan pentumuonaa puolet ja aikuisten koirien ruokaa toisen puolen. Ihan vielä en ole Caran kokoinen mutta kohta kyllä olen, aion kasvaa isommaksi kuin se! Cara halusi kokoajan tulla myös kopin katolle, vaikka minulla oli poseeraminen ihan kesken!



Mamma ja pappa touhusivat meidän häkissä ja sen ulkopuolella taas jotain kummallista. Oikeastaan meidän häkki tuli sen ansiosta aika hienoksi, ne siivosivat kaikki lehdet pois jotka tipahtivat alas siitä suuresta lehmuksesta joka kasvaa meidän tarhasssa. Siistiä tuli! Kanakoirailijat olivat taas treenaamassa, tällä kertaa Schatzi ja Ruska, niiden autot näkyy tuolla takana. Carakin meni mukaan sitten myöhemmin.



Sitten me leikittiin Caran kanssa terriereitä! Mamma pudotti vahingossa hanskansa pihalle ja siitähän syntyi heti hauska leikki.



Rambo piti myös ajaa porukalla puuhun. Se juoksee pihalla kivasti karkuun meitä (kohteliaisuudesta?), mutta kun se tulee tämän näköisenä alas puusta, on parempi poistua paikalta!



Carakin halusi poseerata kun minäkin sain leikkiä missiä. Sillä kun on nyt niin hienot korvakarvatkin!



Minä autoin Emmaa vähän läksyjen kanssa kun Cara lähti kanakoirailemaan. Matikka näytti ihan helpolta, olisin voinut syödä sen kirjan silpuksi hetkessä ja valmis!



Eilen oli TAAS huonoa onnea kun lähdettiin lenkille. Me tutkittiin Caran kanssa jotain mielenkiintoista ojassa ja yhtäkkiä Cara alkoi pärskimään kuin hevonen. Mamma luuli että sitä pisti käärme kuonoon kun se vaan pärski ja pärski. Kuono ei turvonnut mutta pärskiminen jatkui vaan. Sitten mamma huomasi että Caralla on tikku nenässä! Toisessa sieraimessa sentin syvällä tikku siististi pystyasennossa! Eihän sitä millään pois saanut eli lähdettiin kotiinpäin pinsettejä hakemaan ja Cara pärski koko matkan. Kun päästiin pihalle niin pärskiminen lakkasi ja tikku oli poissa! Onneksi. Minun hampaalleni jonka katkaisin, kävi vähän huonommin. Seuraavana päivänä se oli pudonnut kokonaan pois.



Minulle on eilen syntynyt puolisiskoja ja -veljiä! Onnittelut! JEE, Iskä on kova jätkä! Minä olen nyt isosisko!

Cara kertoo: Kauneushoitoja

Minä kaunistauduin tänään, olin parturissa. Mamma siisti minun korvakarvani hienoksi!



Ne olivatkin aikamoisen pitkät, tässä on toinen korva jo siistitty ja toinen on vielä luomu.



Ja lopputulos on näin hieno!



Olen menossa näyttelyyn kuukauden päästä, saksenjäljet ehtivät vielä sopivasti tasaantua siihen mennessä. Jokapaikkaan muualle saisi kyllä tulla vähän karvoja lisää siihen mennessä. Olen tiukkaa lihasta täynnä syksyn jahtikauden jäljiltä, mamma sanoo että ihan kuin lankunpätkää silittäisi kun se rapsuttelee minua. Mutta turkinkasvatus on tainnut vähän unohtua. Viksukin on treenannut ahkerasti juoksemista ja se pääseekin jo yllättävän lujaa minun perässäni, mutta ei se vielä perässä pysy kun laitan ison vaihteen päälle. Minä taidan olla juoksuhommissa väsymätön, Kuhmon-reissullakin jaksoin juosta koko päivän aamusta iltaan ja monta päivää peräkkäin. Ruokaakin kyllä meni siellä uskomattomia määriä ja välipalaksi Pemmikaania. Laitetaan siitäkin kuva vinkiksi muille joiden koirat toisinaan tarvitsevat kokopäivän juoksuun extra-energiaa (ajokoirat, hirvikoirat, vetokoirat...).



Eli Pemmikaani on koirien rasvalevyä josta saa nopean energialatauksen ilman että vatsa on pullollaan, vähän kuin ihmisten urheilu- ja energiajuomat. Sitä voi antaa silloin kun energiantarve on ihan äärimmäisen kovaa eli kun ruokaa ei pysty syömään niin paljon kuin energiantarve vaatisi. Eikä täydellä vatsalla voi juosta, tämä käy välipala-tankkaukseksi. Ei mitään kevyttä välipalaa huvinvuoksi vaan super-energiaa kun pitää jaksaa juosta kauan ja kovaa!

Viksulle kävi tänään lenkillä vähän hassusti, se juoksi täyttä laukkaa päin vanhaa kaivonrengasta joka oli maan sisällä heinikossa ja katkaisi kulmahampaansa. Verta ei tullut mutta hammas on poikki. Onneksi se on vasta maitohammas! Eikä siinä vielä kaikki, hetken päästä se loukkasi jalkansa, ja vinkui ja nilkutti. Siitä taidettiin selvitä säikähdyksellä onneksi, ei se kauan nilkuttanut. Saa nähdä miten käy hampaan kanssa, täytyy seurailla sitä.



Viikonlopulla oltiin Emman mummun synttäreillä ja me koiratkin päästiin kyläreissulle mukaan. Siellä oli paljon rapsuttajia! Mummun kahvipöydässä oli tällainen erikoisuus jota ei enää useinkaan näe, sokeripalapihdit!



Mamma ja Emma olivat sattumalta pukeutuneet sävy-sävyyn. Mekin ollaan Viksun kanssa aina sävy-sävyyn, tyylikästä mustaa ja valkoista!

Cara kertoo: NAM!

Syksyssä on hyvät puolensa mutta myös pieniä masennuksen aiheita. Viikonloppuaamuisin olen vähän masentunut kun pappa pakkaa reppunsa ja pyssynsä ja on selvästi metsälle menossa, mutta ei ota minua mukaan! Sen vaatteet haisee ihan hirvelle ja me koirat aina haistellaankin pappan housunlahkeita suurella mielenkiinnolla. Yllättävää kyllä, mutta ne housunlahkeet haisevat ihan yhtä mielenkiintoiselta vaikka ne olisivat juuri pesusta tulleet! Kumma nenä meillä koirilla, ihmettelevät ihmiset. Viksu on ihan yhtä kiinnostunut näistä hirvenhajuista kuin minäkin vaikka sillä ei pitäisi riistaverta ollakkaan.
Syksyn hirvijahdissa on sitten kyllä hyvätkin puolensa, luut! NAM!



Pappa toi meille suuria hirven reisiluita jyrsittäväksi. Ne vasta on hyviä(syksyn lehdillä marinoituna, meidän tarhassa on suuri lehmus joka tipautti juuri lehtensä alas)! Ei niistä paljon mitään syötävää irti saa kun ne on niin suuria, mutta maistuvat hyvältä ja niihin on mukavaa rahnuttaa hampaita. Eipä tarvi pikku-riiviönkään koitella kutisevia hampaitaan sohvankulmaan!



Mamma vähän jännitti miten Viksun vatsa kestää luiden jyrsimistä, mutta ei siitä mitään hankaluuksia tullut. Ei sen maitohampailla taida niistä paljon irti saadakkaan. Minulla menee niistä vähän vatsa kovaksi mutta mamma laittaa ruokaöljyä lorauksen ruuan joukkoon, se auttaa kummasti. Me saadaan syödä luita meidän ulkotarhassa ja Viksukin alkoi kummasti viihtyä siellä, aikaisemmin se alkoi jo kymmenen minuutin päästä itkeä-vollottaa, mutta nyt se menee tarhaan juoksujalkaa! Me saatiin molemmat omat luut ja mamma jännitti että tuleeko meille riitaa niistä, mutta eihän me nyt niistä riidellä! Jyrsittiin molemmat kiltisti omiamme ja yhteistuumin vaihdettiinkin välillä.



Nita-mäyris oli meidän kanssa taas lenkkeilemässä ja kiivettiin korkealle kalliolle. Minä kuljin taas vähän kauempana lintuja nuuskimassa ja annoin Nitan viihdyttää Viksua. Siksi minua ei paljon kuvissa näy, mamma kyllä sanoo että ei aina tarvitsisi olla niin tosissaan niiden lintujen kanssa!



Nitan emäntä Heidi oli myös mukana, tytöt kiipeilivät kallionkoloissa ja isojen kivien päällä. Välillä he nappasivat koiransa syliin. Emma ei kyllä varmaan kovin kauan jaksa enää Viksua syliin ottaa kun se vähän vielä kasvaa!



Me mentiin Saarikon "vuoren" päälle, siellä on hieno näköalapaikka. Sieltä näkyy Nitan koti, tuolla punaisen ladon vieressä!



Me koiratkin katseltiin maisemia tarkkaan, varsinkin kun Heidin pikkuveli Mika tuli vilkuttamaan meille tuonne alas pihalle. (Ja huuteli niin että koko kylä raikui että "tuu äiti tekemään ruokaa jo, mulla ja iskällä on kauhee nälkä!")



Siellä näköalapaikalla on iso kivikasa, kukaan ei oikein tiedä kuka sen on sinne tehnyt. Se on karttaan merkattu muinaiskohteeksi, mutta Emman isoäiti sanoo että ei se oikeasti mikään vanha juttu ole. Silloin kun hän on lapsena kulkenut täällä, sitä ei ole vielä ollut. Lähistöllä on kyllä ihan oikeitakin muinaiskohteita, kivistä ladottuja asumuksen seiniä kallionkolossa ja (hauta?)kumpuja tasavälein järjestyksessä. Saarikon-vuoren korkeimmalla kohdalla vähänmatkan päässä on myös toinen samanlainen kivikasa joka on osaksi sortunut. Sen tarina on tiedossa, sen on tehnyt raisiolainen sekatavarakauppias Frans Salo, joka oli täällä syntymäpäiviään paossa vuonna 1953.



Tämän kivikasan ( eli maistongin) vieressä on myös kivistä ladottu risti-kuvio, ilmeisesti siinä on ilmansuunnat. Mamma ei koskaan muista ottaa kompassia mukaan tänne että voisi tarkistaa onko se niin.



Kotimatkalla löytyi metsätieltä vielä jätti-etana! Mamma ei ole koskaan ennen nähnyt tällaista! Puhelin on taas vieressä vertailun vuoksi (Ja se alkoi vielä juuri soimaan silloin!).



Loppuun vielä mamman kommentti: Harmittaa kun valokuvista tulee niin harmaita ja värittömiä, syyspäivät on jo niin pimeitä! Ei voi mitään.

Viksu kertoo: Jänniä juttuja

Eilen tapahtui kaikenlaista jännää. Ensin oltiin ihan vaan lenkillä, mutta sitten me löydettiin pappa sieltä matkanvarrelta pöristelemästä traktorilla. Mammalla oli eväitä kassissa, sen takia me kai sinne mentiinkin että pappa saa kaffetta. Meillä oli kauhean hauskaa kun pappa löytyi sieltä pellolta.



Mekin saatiin leivänpaloja, mutta ensin piti istua nätisti. Näin siinä sitten kävi, ensin istuin kauniisti niinkuin Carakin mutta en oikein kuitenkaan malttanut loppuun asti, vaan oli ihan pakko pompata ilmaan!



Osasinhan minä sitten kun oikein yritin, huuli kyllä meni silti rullalle kun keskityin niin kovin. Nyt taas vaihteeksi korvatkin ovat uudessa asennossa, molemmat roikkuvat taas näin nätisti!



Matkalta löytyi mielenkiintoinen kolo, Cara yritti mennä sinne kokonaan. Cara keksii aina kaikkea kauhean jännää!



Välillä tulee kiire pysyä perässä kun täytyy tutkia jotakin mielenkiintoista, tässä juoksen hurjaa vauhtia!



Välillä käytiin kotona lepäämässä. Meillä on kiva unikaveri, vaaleanpunainen pantteri. Mamma kertoi että hänen ensimmäisellä koirallaan Pinja-tollerilla oli samanlainen ja se oli sille tosi rakas. Se nukkui aina pantteri etutassujen välissä ja piti siitä vielä hampailla kiinni. Sitten se osasi hakea sen kun sanoi "hae pantteri". Siitä on kohta 20 vuotta aikaa. Nyt sattui Emman lelukaapista löytymään samanlainen ja me saatiin se. Meidän pantteri on välillä kovassa pöllytyksessä kun me Caran kanssa leikitään sillä, mutta välillä sen kanssa nukutaan näin hellästi.



Sitten me käytiin ampumaradalla kuuntelemassa paukkinaa. Mamma käveli meidän kanssa lähimaastossa että minä tottuisin ampumisen ääniin. En minä edes huomannut mitään erikoista, haistelin ja touhusin vaan kaikkea kiinnostavaa. Hyvä juttu, sanoi mamma. Cara vähän intoili kun se luuli että nyt metsästetään kun pyssyt paukkuu. Tässä kuvassa näkyy että meillä ei ole paljonkaan kokoeroa Caran kanssa tällähetkellä, Cara on kyllä vielä hiukan isompi ja painavampi kuin minä. Oho, remmikin on mennyt jalkojenväliin!



Me käytiin myös naapurissa huskyja moikkaamassa. Minua on vähän pelottanut mennä lähellekkään niiden tarhaa kun niitä on niin kauhean monta, yksitoista! Ei minua kyllä enää pelota.



Ne on kyllä tosi kilttejä ja nyt uskallan jo haistella niiden kanssa. Tässä haistelen Kirjoa, se on äitikoira. Sillä on pentuja jotka ovat neljä kuukautta vanhoja .



Pentu-veljekset on hauskoja. Tässä on Jiro, sillä korvat lurputtaa vielä. Sillä on huiman siniset silmät!



Sitten on kaksi ihan vaaleaa pentua, Nanuk ja Ilaga. Toisella on ihan siniset silmät ja toisella ruskeat. Niiden nimet on eskimokieltä, Nanuk tarkoittaa jääkarhua ja Ilaga on ""hyvä ystävä".



Isot huskyt käyvät valjakkokisoissa, ne vetävät mönkijää jota oli moottorin verran kevennetty sitten viimenäkemän!

Sekalaisia tapahtumia viikon varrelta

Ollaan vietetty ihan tavallista koiranelämää. Emma oli syyslomalla koulusta ja meillä kävi Emman kavereita yökylässä, varmaan ihan vaan rapsuttelemassa meitä koiria! Metsässä ollaan juoksenneltu, sekä lintujen että sienien perässä ja muuten vaan. Yhtenä päivänä oltiin metsälenkillä Nita-mäyriksen ja kahden villakoiran Nupun ja Laran kanssa. Kerran Emman isoäiti oli meidän kanssa sienimetsässä ja meillä koirilla oli omaa hauskaa. Carakin tietää että silloin ei metsästetä kun ei ole liivit ja muut varusteet päällä ja se ehtii paremmin leikkiä eikä kulje omia polkujaan lintuja etsimässä.



Hieno syyspäivä ja suppilovahveroita on metsä pullollaan!



Kanttarellit on ihan jätti-suuria jos niitä vielä sattuu löytämään. Isojen kuusien alla ei ole vielä pakkanenkaan päässyt puremaan. Kännykkä on vieressä vertailukohteeksi.



Lintujahdissa oli meidän seurana saksanseisojat Hani emäntineen ja Ruska isäntineen. Tehtiin aika iso metsälenkki ja koirat saivat olla irti ja etsiä lintuja vuorotellen. Tässä oli Ruskan vuoro ja Cara ei olisi millään malttanut odottaa omaa vuoroaan. Lintuja ei paljon löytynyt, Cara seisoi yhden lehtokurpan vaikka oli remmissä kiinni kun ei ollut sen vuoro juosta, ja sen lisäksi Cara pelästytti yhden hirven juoksuun omalla juoksu-vuorollaan.



Yhtenä päivänä nostettiin porkkanat kasvimaasta, tämä oli aika hassusti kasvanut. Viksu kantoi porkkanoita pitkin nurmikkoa sitä mukaa kun saatiin niitä ylös. Niitä löytyi pitkin pihaa monta päivää jälkeenpäin rouskuteltavaksi.



Cara treenaili noutoja. Pihalla se onnistuu damin kanssa näin hienosti. Nyt tuntuu olevan jostain kumman syystä nouto-into päällä!



Ankat muuttivat talvikotiin kun lammen vesi alkoi olla aamuisin osittain jäässä. Ne ovat tosi komeassa kunnossa kesän pulla-kuurin jälkeen. Poika-ankkakin on saanut komean värityksen itselleen. Sama kumma ilmiö tapahtui keväisille fasaani-kukoille, ne saavat komean värityksensä ihan muutamassa päivässä yhtäkkiä näin syskyllä. (Jossain aikaisemmassa päivityksessä näkyy miten harmaa ja väritön poika-ankka oli vielä hetki takaperin!)



Viksu taitaa alkaa hampaitaan vaihtamaan kun korvat ovat joka päivä eri asennossa. Tällä hetkellä ollaan tämän näköisiä, toinen korva roikkuu ihan nätisti mutta toinen on rusetilla miten sattuu. Välillä oli molemmat korvat sekaisin (eläinlääkärikuvissa esimerkiksi), saapa nähdä miten ne on taas huomenna?



Viksun iskä Börje kävi Virossa pokkaamassa SERTin ja VSPn kotiin. Onnittelut! Emmallakin oli suu messingillä edellis-sunnuntaina. Emma harrastaa kilpatanssia ja he saivat parinsa kanssa pronssipokaalit juniori 1 D-luokassa! Hyvä! Kilpatanssi on meidän koirienkin mielestä toisinaan ihan kiva laji, mamma ottaa meidät välillä mukaan ja käydään lenkillä treenien aikana.



Välillä pitää huilatakin, Viksu nukkuu edelleen ihan hassuissa paikoissa. Tässä kuvassa ollaan ahtaassa välissä penkin takana kuono patterin välissä. Hassu vauva!