Lumista rallia Enzo Ferrarin seurassa

 Meidän naapurinpoika ja vakiolenkkikaveri Hooligan Hot Red Ferrari, alias Enzo eli kotoisammin Enska.

Cara kertoo Lapin terveisiä

Kukkuu... täällä ollaan valmiina tositoimiin!

Pitkänpitkän ajomatkan jälkeen päästiin aamulla perille. Tavaroiden purkamisen ja tunnin nokosten jälkeen laitettiin tutka kaulaan, liivit päälle ja menoksi. Jippii!

Alkupäivät oltiin jahdissa Kaamasessa. Ensimmäisenä päivänä satoi mutta sitten alkoi aurinko paistaa. Tauoilla pappa laittoi minulle takin päälle ja syötiin yhteistä makkaraa.

Näkyisiköhän tuolla jotain tipusia. Minä olisin kyllä meno päällä jo...

Kolttikin on makkaraa jonottamassa. Kaamasesta saaliiksi tuli vain yksi riekko, lintuja oli tosi vähän. Koltti seisoi sitä ja minun pappa ampui. Kivaa oli silti.

Kämpille tullessa pappa näytti minulle yhden kerran missä on meidän oma sänky ja nukkumispaikka. Selvä homma, siihen minä sitten aina menin kiltisti nukkumaan enkä yrittänytkään tunkea toisten sänkyyn. Kyllä uni maittoikin päivän päätteeksi. Pappa oli kyllä minusta ihan ylpeä kun jaksoin joka päivä juosta ilman väsymisen merkkejäkään samalla innolla aamusta iltaan vaikka olin ollut sairaslomalla toista viikkoa ennen tätä. Kyllä minulla taitaa olla kunto kohdillaan ainakin. Tassuhaavakin kesti hyvin. Ekana päivänä pappa suojasi sen sitomalla mutta tunnin päästä sidettä ei ollut missään. Loppuaika mentiin "paljain jaloin" eikä mitään harmeja tullut. Jalka on terve!

Loppupäivät oltiin jahdissa Karigasniemellä. Siellä olikin vähän talvisemmat maisemat. Aamuisin oli -10 astetta pakkasta! Täällä ei maisemat ole enää metsäisiä. Minä juoksen tuolla taustalla punaisena pilkkuna lintuja hakemassa.

Ja Koltti myös tuli tervehtimään isäntäänsä välillä.

Haku päällä koko ajan!

Välillä maasto oli hiukan hankalaa, pappalle varsinkin. Joku oli pystyttänyt poroaitoja reitin varrelle. Minä nyt kömmin tuosta ihan heittämällä.

 Karigasniemellä oli riekkoja paremmin. Tuolla niitä näkyy!!

Ja me Koltin kanssa seistään niitä yhdessä. Tässä vaiheessa yhteisjahti sujui vielä ihan hyvin mutta sitten alkoi hommat tökkimään vaikka me ollaan ennenkin metsästetty kimpassa. Minulla ei hermo kestänyt toisen koiran painetta ja ajoin linnut tiehensä ennen kun isännät ehtivät tarpeeksi lähelle. Minulle kävi niin kaksi kertaa, voi ei....kyllä nolottaa :(  Pappa vähän hermostui minuun koska pilasin Koltinkin lintutilanteet ja päätti että loppuaika metsästetään erikseen. Minä en vaan millään malttanut odottaa...

Kun kuljimme omia teitämme alkoikin seisonnat sujua taas. Minä löysin riekon ja tein hyvän riistatyön. Jännitys kyllä vähän kasvoi kun pappa sai sen vasta toisella laukauksella alas. Pappa halusi niin kovin meille onnistumisen näiden erheiden jälkeen. Mutta me saatiin se, jess!!

Kerran Koltin isäntä ampui riekon kun minä seisoin sitä, mutta ehdin purkaa seisonnan ennen sitä kun luulin ettei siellä mitään ollutkaan. Mutta olihan siellä mutta vähän kauempana vasta.

Yhtenä päivänä minulla oli tiukka seisonta ja pappa antoi minulle käskyn ajaa. Menin täyttä laukkaa viivasuorasti sadanmetrin päähän ja sieltä lähti riekkokukko kaakattaen ilmaan. Vähän oli pitkä matka ampumiseen, mutta selvästi tiesin ihan tarkkaan hajun perusteella missä se riekko on.

Ja kerran taas seisoin tiukkana Kolttia kun se seisoi lintuja...kaikenlaisia kommelluksia tulee kun on into piukalla. Ja innosta ei ainakaan puutetta ole.

Tässä me ollaan nuotiolla ihan kahdestaan. Koltin piti isäntineen tulla myös paikalle mutta niillä oli joku tilanne päällä ja ajautuivat lintujen perässä kauas. Meillä oli oikein tunnelmallista täällä kuuran keskellä.

Kolttikin sai jotain saalista ja viimeisenä iltana meidän pappat saivat riekkopataa, eli ihan hyvä reissu oli. Tässä yksi saaliskuva, muista saaliista ei meidän pappat muistaneetkaan ottaa kuvia kun olivat niin into päällä. Mamma oli kyllä kotona ihan tyytyväinen kuvien määrästä kun oikein erikseen vielä teroitti lähtiessä että MUISTAKAA SITTEN OTTAA KUVIA!! Välillä kun on käynyt niin että kotipihalta on lähtökuva ja siinä kaikki.

Mööh, porojakin näkyi matkalla.

Myöhään illalla kotiin tullessa mamma, Emma ja Viksu odottivat riehakkaita tervehdyksiä. Minä olin kuitenkin ihan hämilläni, luulin kai että ollaan menossa jonnekkin kauemmaksi jahtiin ja olin vähän pettynyt kun tultiinkin kotiin. Kävin haistelemassa nurkat ja söin ja sitten jäin makaamaan ruokakupin viereen vähän masentuneen näköisenä. Seuraavana aamuna vasta tajusin että onkin ihan kiva olla kotona taas ja silloin vasta tervehdin riehakkaasti koko porukan. Hassu koira, sanoo mamma.

Viksu kertoo kotoilusta ja muusta

Minä olen ollut vähän ikävissäni kun Cara ja Pappa ovat poissa. Käyn aina välillä katsomassa Mammaa silmiin ja vingun vähän kysyvästi. On minulla ollut hauskaakin, ollaan lenkkeilty meidän jokapäivä-lenkkikaverin Enzon kanssa kuten yleensäkin ja eräänä päivänä Toffe kävi metsälenkkiseurana pitkästä aikaa. Tässä on kuvia meistä metsälenkin jälkeen kun olimme tarhassa sen aikaa kun minun Mamma ja Toffen Mamma joivat kahvia.

Me ollaan Emman kanssa taas harjoiteltu koko syksy ahkerasti agilitya. Se on edelleen yhtä hauskaa kuin ennenkin. Nyt meidän ohjaaja koittaa kovin patistella meitä kilpailuihin kokeilemaan. Alunperinhän tämän oli tarkoitus olla vaan hauskanpitoa ja yhdessä tekemistä. Emmahan on pienestä pitäen kasvanut koirien parissa mutta ei varsinaisesti itse ole aikaisemmin tosissaan touhunnut koirien kanssa mitään. Eli oikeasti tämä agility on myös Emman kouluttamista, että oppii ymmärtämään meidän koirien sielunelämää enemmän. Nyt on Emmalla jo ikää sen verran että osaa toimia koiran kanssa. Emma onkin tämän lajin opettanut minulle ihan nolla-pisteestä alkaen itse. Ja Emmakin alkaa lämmetä ajatukselle möllikisoista...saapa nähdä mennäänkö me vielä joskus kisaamaan.

Tässä pieni, pimeä videonpätkä agitreeneistä. Kuvan laatu ei päätä huimaa! Ja joku malttamaton haukkuu hurjasti taustalla.

 

Tänään oli vähän tylsä päivä....aamulla oli ensin ihan kivaa kylläkin kun lenkkeiltiin taas Enzon kanssa metsässä. Mutta sitten me mentiin Mamman kanssa autolla eläinlääkäriin ja minut nukutettiin. Minulta otettiin kuvat lonkista ja kyynäristä. Minä olen jo 3-vuotias ja se oli vielä tekemättä, mutta nyt Mamma halusi että kuvataan ne kun olen alkanut harrastaa tätä agilitya. Jos nivelissä on vikaa niin ei ehkä ole järkevää harrastella hyppelyitä. Tässä olen juuri saanut nukutuspiikin ja alkaa väkisin taju lähteä.

Lääkärin arvion mukaan kyynärät on hyvät. Toinen lonkka on selvästi erilainen kuin toinen eli siinä on jotain häikkää. Ei kuulemma mitään kovin hälyyttävää kuitenkaan, katsotaan sitten mitä kennelliitto sanoo kun arviot joskus tulevat. Lääkäri väänteli minun lonkkiani kun nukuin ja sanoi ettei niissä ainakaan tunnu mitään löysyyttä tai naksumista. Eli agilitya saa harrastaa jos vaan itse olen sitä mieltä. Jos joskus hyppelyt lakkaavat maistumasta minulle niin sitten pitää miettiä uudelleen asiaa. Ihan hyvä, näillä mennään ja jäädään odottelemaan virallisia lausuntoja. Caralla lonkat ovat B/A.

Olen ollut aika tokkurainen koko illan, takajalat eivät oikein tottele ja silmissä on tuijottava katse. Ja vähän paha olo. Huomenaamuksi minun pitäisi olla taas entinen oma, iloinen itseni.

Caraltakin on tullut jotain kuulumisia. Viimeisten tietojen mukaan tassu on kestänyt ihan hyvin. Lintuja ei kovin paljon ole, mutta jotain saalista on tullut kuitenkin. Välillä on lintutilanteet mennyt sähläämisen puolelle, joko Caran ansiosta tai sitten isännän. Mutta Cara kertoo itse sitten kun viikonlopulla palaa kotiin. Heippa!

Viksu kertoo: Mul on koko sohva ja kaikki makkarat!

Pappa pakkasi eilen auton täyteen tavaroita ja Carankin vielä! Matkalla ne hakivat vielä saksanseisojakaverin Koltin ja sen isännän kyytiin ja lähtivät pitkälle matkalle kohti Inaria. Caralla taitaa olla sairasloma loppu.

Caralla oli mukavan näköinen pesäkolo autossa. Minäkin yritin tunkea itseni sinne kyytiin, mutta minut komennettiin pois. Nämä on taas kuulemma niitä lintujuttuja joihin minua ei koskaan huolita mukaan. On se niin väärin. Toivottavasti ne sitten löytävät niitä lintuja kun ovat niin tohkeissaan. Heippa sitten vaan Cara, pidä hauskaa!

Ei se hassumpaa ole olla perheen ainoana koirana hetken aikaa. Pääsin mummin luokse kyläreissulle mukaan ja mummi tarjosi makkaraa. Minä sain syödä sen kaikki ihan yksin!
Illalla sain vallattua Caran lempipaikan sohvalla Emman polvitaipeista.

Täällä...

...on niiiiin....

...mukavaa....!

Pappa soitteli juuri, ovat päässeet onnellisesti perille aamulla. Tunnin nokoset ja sitten jahtiin. Pappaa meinaa vähän väsyttää koko illan ja yön ajamisen jälkeen, varsinkin kun oli vielä eilen aamupäivän hirvijahdissa ennen matkallelähtöä.