lauantai 2. heinäkuuta 2011

Cara kertoo: kanakoirien TV

Nyt minulla on oma telkkari ja sellainen saippuaooppera ohjelmana jota minä jaksaisin katsoa vaikka yötäpäivää! Se on tällainen TV, arvaatteko mitä ohjelmaa sieltä tulee??!



Jos ette arvanneet niin tässä se telkkari vähän isompana. Eli pikku-fasut pääsivät eilen ensimmäistä kertaa tutustumaan ulkoilmaan. Ulkotarhan alaosa on levytetty ettei me koirat tai kissat tai ketut päästäisi pelottelemaan pikkutipuja. Oven kohdalle jäi onneksi parin sentin rako josta minä pystyn tirkistelemään niitä. Minä menenkin aina hetipaikalla katsomaan mitä ne touhuavat kun vaan tilaisuus tulee ja olisin tässä vaikka koko päivän. Tämä on maailman parasta TV-ohjelmaa!



Ihmiset nauravat minulle taas kun tärisen ja läähätän ja tuijotan tuohon pieneen rakoon. Mutta en voi sille mitään, tämä on niin jännittävää! Minusta kyllä Viksu on vielä naurettavampi, se on ihan pöhkö kun se tuijottaa myös tätä levyseinää aina tuolla nurkassa eikä siellä ole edes mitään rakoa mistä näkisi jotain! Se vaan tekee aina kaikki samalla tavalla kuin minä ja nyt se luulee että tätä seinää pitää tuijottaa herkeämättä vaikka ei yhtään tajua miksi. Tottakai se kuulee ja haistaa ne linnut mutta oikeasti ne eivät kiinnosta sitä tippaakaan, se vaan tuijottaa seinää kun minäkin teen niin. Aikaisemmin me päästiin näkemään niitä lintuja ulkotarhan verkon läpi kun levyjä ei vielä ollut ja linnut olivat sisällä verkko-oven takana, minä tuijottelin niitä jo silloin kaukaa mutta Viksua ne eivät silloin kiinnostaneet yhtään.



Se on ihan hassu, se matkii minua joka asiassa. Sehän on oppinut luonnostakin etsimään fasaaneja, koska minäkin teen niin, ja sitten kun se sattumalta löytää ja pelottaa ne lentoon, niin se on ihan kysvän näköinen että "miksi ihmeessä näitä pitää etsiä??" Ei se sentään niitä seisoa osaa niinkuin minä, kunhan sählää. Minä taas en muuta tekisikään, nyt vaan haikailen tarhan reunalla...tuolla niitä olisi vaikka kuinka paljon!



Tässä vielä saippuaoopperan tähdet ulkoilmassa. Nyt alkuun niillä on vielä tarhassa vihreää ruohoa maisteltavaksi mutta ei kauan, ne kuopivat ruohot pois hetkessä. Ne tuntuvat kyllä nauttivan, ne tykkäävät kovin kylpeä hiekassa ja nokkia itikoita ja ruohoa maasta. Tipuset ovat nyt neliviikkoisia ja pyrstösulat alkavat kasvaa. Ne näyttävät jo ihan fasaaneilta kun ne juostessaan nostavat pään ja pyrstön ylös pystyyn.



Mamma kertoo välillä:
Vielä kuva Caran äidistä, lainasin tämän Falinen sivuilta omin lupineni (anteeksi, toivottavasti et pahastu!) Me ei olla äitikoiraa nähty näiden vuosien aikana ja hämmästyin yhdennäköisyyttä Caran kanssa, ainakin tässä kuvassa se on ihan Caran kopio. Arvatkaa kumpi on kumpi!



Alimmainen on Cara, mutta kumpi vaan voisi olla kuva Carasta.

Mamman luontopläjäys vielä. Meidän tien varressa kasvaa joka vuosi paljon kurjenkelloja ja joka vuosi siellä on yksi valkoinen luonnonoikku joukossa.



Ja komea hirviuros pappan riistakamerasta muutaman viikon takaa 18. kesäkuuta. Sarvet on hyvässä kasvussa jo.