Viksu kertoo kun on niin pimeetä.

Meillä on täällä niin pimeetä marraskuussa että välillä meinaa masentaa. Lähin katuvalo on viiden kilometrin päässä. Jipii. Mamma ei ole otsalamppuihmisiä eli kolmen aikaan viimeistään on lähdettävä viimeiselle kunnon lenkille jos meinaa jotain nähdä. Onneksi on mahdollisuus päivänvalossa ulkoilla. Eikä onneksi asuta kaamosalueella.

Tänään oltiin maanäytteitä ottamassa mamman ja pappan kanssa (viimetingassa ennen ennustetun talven tuloa!) eli kierreltiin peltolohkoja ristiinrastiin läpi. Minä katselin tarkasti vieressä miten se näytteenotto tapahtuu. Cara taas viiletti tuulispäänä läpi joka peltolohkon täyttä laukkaa lintuja etsien. Ei löytynyt. Aika hauskaa, niin erilaisia me ollaan.

Agilityhallissa on sentään valot joten kuvia sieltä sitten.

"Joko mennään, miks sä oot siellä väärällä puolella? Mäkin haluun sinne!"

Agilitykavereiden väriskaala. Meitä varten pitää aina kaikki esteet nostaa...

 Menoksi!

Caralla on taas lempipaikka hallussa Emman sylissä sohvalla. Pappa on ollut nyt hirvimetsällä ja Cara on joutunut tyytymään pelkkään lenkkeilyyn. Pappa ei ole fasujen kanssa ehtinyt touhuamaan. Kanahaukka kävi kyläilemässä ja pisteli parempiin suihin muutama viikko takaperin Elsalle otetut linnut, jotka olivat tulleet tarhan nurkille takaisin.

Mulla alkaa kielivamma parantua. Enää sitä ei tarvi kokoajan lipoa niinkuin parina eka päivänä. Hirvenjäljet kyllä kiinnostaa ihan niinkuin ennenkin. Pari kertaa olen jo hajuja lenkillä löytänyt, silloin kasvan parikymmentäsenttiä isommaksi ja nostan korvat pystyyn ja vauhti päälle. Nyt on kyllä tullut tiukat komennot ja pillillä kutsu takaisin ja olen sitten jättänyt sen leikin sikseen.

Tassua en osaa antaa, se on ihan tietoisesti jätetty opettamatta. Mutta "gimme five" sujuu.

Pieni agilitypätkä taas videona. Mamma viihdyttää itseään kameran kanssa silläaikaa kun me Emman kanssa treenataan. Laitetaan sekin nyt näytille. Tässä menee aika monta puolenvaihtoa suht mallikkaasti. Ei törmäämisiä tai kaatumisia! Ja ne kaikki kolme eriväristä haukkuu taustalla :)

Helpotuksen huokaus!

Aika hurja tapaus kävi tänään. Viksu löysi aamulenkillä lähimetsästä hirven ja meni haukkumaan sitä. Se on tehnyt niin sillointällöin jos jäljille osutaan ja tulee yleensä aika nopeasti takaisin hetken haukuttuaan. Ei olla sitä siihen yllytetty mutta ei myöskään kielletty, koska Pappa on joskus jopa harkinnut ottavansa Viksun kokeeksi hirvijahtiin mukaan koska se on niin innostunut hirvistä ja haukkuu hyvin.

Tällä kertaa kävikin sitten niin että Viksu sai ilmeisesti sorkasta suoraan päin naamaa. Haukku loppui lyhyeen ja oli aika hurjan näköistä kun koira tuli yltäpäältä veressä takaisin! Koko pää oli ihan veressä ja rinnukset myös eikä siinä vaiheessa tiedetty vielä mitä sille on käynyt. Onneksi oltiin ihan kotinurkilla ja päästiin nopeasti putsaamaan koiraa ja katsomaan mitä on tapahtunut. Suusta tuli ihan pulppuamalla verta ja olin ihan varma että kaikki hampaat on irti ja leuat murtuneet ja ties mitä! Siitä olisi saanut aika järisyttäviä blogikuvia, mutta ei ihan käynyt kamera mielessä siinä kohtaa.

Viksu oli pesuhuoneessa ja koko lattia tuntui lainehtivan verta. Ulkoisia vammoja ei näkynyt mutta suusta tuli edelleen verta hurjasti. Hampaat näyttivät olevan tukevasti paikoillaan eikä se leukojaankaan aristanut. Lopulta kun se sai läähättämisen loppumaan, verenvuotokin loppui ja päästiin tutkimaan tarkemmin mikä on vikana.

Loppujenlopuksi siinä ei ollut muita vammoja kun kielessä reikä keskellä. Sillä on ilmeisesti mennyt oma kulmahammas kielestä läpi. Kielestähän tulee hurjasti verta ja siihen sekottui vielä paljon kuolaa kun se läähätti rajusti juoksemisen jälkeen ja tuntui että se vuotaa kuiviin. Ja märkä koira ja lattia vielä värjääntyi tehokkaasti sen kuolatessa.

Eli hurjasta episodista jäi loppujenlopuksi vain näin pieni vamma. ONNEKSI! Reikä on kokonaan kielestä läpi, alapuolella on oikeastaan isompi reikä. Leukojaan se antaa kosketella ihan normaalisti, hampaat on tallella eikä mitään turvotusta ole missään. Muutenkin mieleltään se oli ihan tavallinen Viksu heti kun verenvuoto lakkasi, vaikka oli saanut iskun päähän. Ja ruoka maistuu. Soitin eläinlääkärillekin mutta mitään ei tarvi tehdä koska muita vammoja ei näytä eikä tunnu olevan. Jos kieli olisi ollut halki tai repaleinen niin olisi tikattu.

Loppujenlopuksi tämä oli varmaan hyvä opetus koska näin vähällä päästiin. Toivon mukaan ei enää mene turhan lähelle haukkumaan, eikä yhtään haittaisi vaikka jättäisi hirvet kokonaan rauhaan. Mielenkiintoista nähdä mikä on reaktio seuraavan kerran hirvenhajuilla. Juuri sunnuntaina vielä sattumalta oli juttua näistä hirven ja koiran kohtaamisista kun Elsan porukat oli käymässä!

Taistelun toinen osapuoli oli reilua puoltatuntia aikaisemmin aamuhämärissä käynyt kuvauttamassa itsensä riistakamerassa. Eli tässä hän on. Aika tuoreet jäljet sattuivat kohdalle tänäaamuna. Ehkä toikin otus on saanut tarpeekseen räkyttävistä koirista tässä syksyn hirvijahdin aikana ja päätti antaa vähän takaisin.

"Oon kyllä ihan surullinen kun en tänään päässytkään agilityyn :( Kipeällä kielellä ei muka kannata mennä sinne läähättämään."
* huokaus*

Cara kertoo: SMILE, Elsa, SMILE!!

Elsa -puolipikkusisko kävi kylässä. Tiedättekö mistä tietää että me ollaan melkein siskoksia? No tietysti siitä että meillä on samanlainen hymy :)

Eiks vaan olekkin!! Minulta vaan puuttuu yksi hammas alarivistä, se katosi jonnekkin tänä syksynä eikä kukaan tiedä missä ja miten. Pappa vaan kerran huomasi että yksi lego on kateissa, hammaskeiju varmaan vei. Näytettiin sitä lääkärillekin kun käytiin tassuremontissa, mutta ei sille mitään tarvi tehdä. Ilmeisesti olen kolhinut sen irti jossain ja se on parantunut omia aikojaan. Aika söpöä oikeesti :)

 Elsa-sisko on kyllä kaunis, katsokaa vaikka! Tässä sisko eestä...

 ...ja sisko takaa...

 ...ja katse vasempaan PÄIN...

...ja katse oikeaan PÄIN! Hyvältä näyttää joka suunnasta, vai mitä!

Oikeesti Elsa tuli meille treenailemaan fasaaneilla. Mammalla ei ole kuvia varsinaisista treenitilanteista koska hän oli lupautunut vaan pyydystämään  tipuset tarhasta ja muuten Elsa treenasi oman isäntänsä kanssa. Mamma vaan peesaili jossain kauempana ja pappa ei ollut kotona ollenkaan, se oli hirvijahdissa. Ja me tietysti tarhassa, HÖH! Elsan omilta sivuilta löytyy juttuja ja kuvia treeneistä. Elsahan kävi täällä jo kerran aikaisemminkin eli me ollaan jo vanhoja tuttuja.

Sää oli vähän synkkä ja tihkusateinen. Mutta Elsa oli ihan tosissaan, väliaikoinakin oli räkä poskella!

Treenien jälkeen saatiin vähän hengailla vapaalla koko porukalla. Viksu ja Elsa löysivät yhteisen sävelen pienen ihmettelyn jälkeen. Kahvitauollakin ne leikki matot kasaan sisällä. Pihalla ei enää niin paini maistunutkaan, Elsan mielestä lammen rannassa oli jotain hurjan kiinnostavia hajuja.

Me taas oltiin Viksun kanssa sitä mieltä että ne kiinnostavat hajut olivat Elsan isännän taskussa! Siellä oli ihan sairaan hyviä nameja, jotain kanapaloja, mmmmm!

Niiden voimalla taidettiin saada näin hyvä yhteiskuvakin! Vähän noi ihmiset tuumivat että turha koittaa yhteiskuvaa, mutta osataanhan me poseeratakin (jos vaan saa kanapaloja...!)

"Kyl ne oikeesti Viksun kanssa taisi pihallakin painia. Mä en kyllä viitsinyt vaikka Viksu yritti minuakin pöllyttää leikkiin."

 Enimmäkseen Elsa oli meno päällä kokoajan...

 ...mutta malttoi se välillä istuakkin kun pyydettiin ja sai niitä ihania nameja.

 Tässä vielä minä itse.

 Ja tässä sisko. Sillä on kyllä kaunis, pitkä häntä!

Toivottavasti nähdään taas pian!

Liebster-haaste

Vipperä hyeena heitti minulle blogihaasteen. Kiitos Jenni!

Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaajaa, joka antoi haasteen sinulle
2. Valitse viisi blogia, (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Aika vaikeaa valita! Olen enimmäkseen blogien "salainen lukija" eli on vain muutama blogi joihin olen koskaan kommentoinut. Nyt on sitten varmaan aika tulla "kaapista ulos" omien suosikkieni suhteen. Ihan hyvä juttu!

Pakko ensin sanoa että  Vipperä hyeena  on yksi suosikeistani.
Toinen suosikkini on Urpoilua . Vipperän hyeenan Jenni haastoi Urpoilijat samalla kuin minutkin eli en viitsi sitä nyt listaan laittaa mutta haluan silti mainita heidätkin.

Saattaa olla että jotkut listassa olevat on jo haastettu aikaisemminkin, mutta eilen illalla nopean selaamisen tuloksena ei ainakaan ihan äskettäin. Toivottavasti.
Ja haluan jokatapauksessa laittaa tähän sellaiset blogit jotka ovat minusta kivoja ja joita olen seuraillut. Tykkään sellaisista joissa on paljon kuvia. Vieraatkin koirat tulevat omiksi persoonikseen kun niistä näkee kuvia ja silloin on tarinoitakin kivampi lukea. Ja valitsin tähän nyt koirablogeja vaikka luen kyllä muitakin.

Tässä minun Liebster-listani ja nämä ovat ihan satunnaisessa järjestyksessä:

1.  Yritä Ymmärtää
2.  Alpo ja Pyry 
3.  Niittipanta naulakossa
4.  Aussielapsen ensiaskeleet
5.  Melvin ja Beni

Kesää ja aurinkoa muistellessa!

Hepulointia ja valokuvaamisen vaikeutta

Oltiin taas eilen aksaradalla. Viksu kävi ihan ylikierroksilla! Kun tultiin hallin pihalle se suorastaan hyppi tasajalkaa innosta ja päästi pitkän onnen-ulinan (yleensä se on täysin mykkä kentälläkin mikä on aika mukava piirre). Emma hypytti sitä ja treenasi keppejä vähän jo pihalla kun se oli ihan harvinaisen vauhdikkaalla tuulella.

"Tuolla ne vaan on rataan tutustumassa, tylsäätylsää!"

Kun vihdoin tuli oma vuoro, Viksu ei millään malttanut odottaa lähtökäskyä vaikka oli komennettu istumaan. Se hiipi hiljaa ja huomaamatta valmiiksi ihan esteen taakse. Täällä ei olla oltu niin pilkuntarkkoja tällaisesta kun on kuitenkin hyvä asia että olisi intoa ja vauhtia.

Ja vihdoin sai luvan mennä!

Olen ottanut satoja kuvia agilitysta, ei ole helppoa! Matka on pitkä kun en viitsi mennä radalle häiritsemään, ja vauhtia ja pimeää on. (Samaa asiaa olen kyllä valittanut ennenkin...) Pitää vaan tyytyä näihin huonoihin kuviin.

Keinusta Viksu veti ekalla kerralla ihan sata lasissa läpi ja monen metrin ilmalento keinun päästä suoraan kohti taivasta. Näyttää aika hurjalta mutta onneksi se ei siitä tunnu pahemmin säikähtävän eikä ole loukannut itseään. Koiran näkövinkkelistä keinu näyttää puomilta. Välillä se kai luuleekin sitä puomiksi ja juoksee ihan täysillä läpi koko keinun, vaikka Emma yleensä aina käy näyttämässä sille keinun sijainnin ennen treenin alkua ettei tulisi ilmalentoja. Tässä se menee jo ylivarovasti edellisen ilmalennon jälkeen.

Hommattiin Emmalle treeniliivi tässä hiljattain. Se on kyllä kätevä, taskuihin mahtuu taakse lelut ja remmi, ja etutaskuihin namit, eikä ole ainaista ongelmaa että mitä laittaisi päälle kun pitää kuitenkin olla ne taskut. Varsinkin lämpimään aikaan kun t-paidassa ei ole taskuja. Taskut on niin syviä että namit eivät juostessa leviä pitkin kenttää muiden harmiksi. Ja se on niin reilun kokoinen että Emmalle mahtuu sinne toppatakki alle ja kesäaikaan ohuilla vaatteilla se menee nippanappa mullekin (ellen kovin paljon enää liho...). Kesäaikaan Emma saa taas naruilla kiristettyä sitä pienemmäksi. Ihan loistava!

Se on kyllä vähän likainen jo mutta pitäiskö silti vähän mainostaakin...se on Helsittaresta, Piikkiöstä. Ihan loistava paikka, sieltä löytyy vaatteet koiralle ja omistajalle joka lähtöön. Ja jos ei löydy, niin se tekee. Kirjailuja saa ihan mitä haluaa, mekin otettiin vähän tassun kuvia rinnukseen ja tilattiin sinne aussien kuva selkään mutta se saadaan vasta myöhemmin kun ei ollut kuin merle-värisiä saatavana heti (se on irtokuva, jonka saa pois jos joskus rotu vaihtuu). Myös materiaalivaihtoehtoja on ohuesta kesäliivistä paksuun talvimalliin. Tossa seuraavassa kuvassa näkyykin kun leikkipatukka pönköttää tuolla takataskussa.

Rata suoritettu ja namia tulossa suuhun! Jeee!

Cara katseli pappan kanssa silläaikaa kotona telkkaria kun Viksu riehui aksaradalla. Taitaa haaveilla pojista. Enskan mittarin mukaan pahimmat haaveilu-päivät taitaa onneksi olla pian ohi.

Joulupukin porotkin taitaa olla jo liikkeellä. Lahjat vaan puuttuu vielä.

Terveydeksi!

Viksun terveystulokset tulivat eilen. Lonkat ovat B/B ja kyynärät 0/0. Ihan tyytyväinen olen, vähän vaan ihmetyttää kun molemmat lonkat saivat saman tuloksen vaikka itsekin näin kuvista että ne olivat aika erilaiset (odotin tietysti A:ta siitä toisesta!). Mutta hyvä näin, nyt ainakin tietää missä mennään. Agilityn kannalta on kiva tietää ettei ainakaan aiheuta koiralle turhaa harmia tai kipua jos nivelet olisivat ihan sököt. Meidän ensimmäinen noutajamme oli D-lonkkainen ja se oli aika surullista katseltavaa vanhoilla päivillään.

Eilisiä lenkkikuvia tässä. Tylsän harmaa ilma vaan ja hirmumyrsky!

Cara on fiksu kanakoira ja aloitti juoksunsa sopivasti nyt kun jahtikausi päättyi. Aika kummaa kyllä, se teki juoksuja jo elokuussa ihan selvästi, vähän jo tiputtelikin, naapurin Enskakin oli vahvasti sitä mieltä että hyvältä tuoksuu. Enska on hyvä "mittari" näissä juoksuasioissa! Mutta silloin alkoi keskenkaiken kyyhkystyskausi ja juoksut loppuivat jo alkuunsa kuin seinään. Voikohan olla että metsästys on niin hauska juttu, että se laittaa kanakoiran pään niin sekaisin että juoksutkin voi loppua kesken?? Tällä hetkellä se on vähän omituinen ja omissa maailmoissaan, niinkuin yleensäkin juoksujen aikaan...sille tuntuu tulevan tosi kovia hormonimyrskyjä. Välillä se näyttää olevan jossain murheen alhossa ja välillä taas ihan yli-innokas. Ja aika herkästi tulee myös valeraskaus päälliskaupaksi. Pitää vaan taas keksiä paljon tekemistä siinä kohtaa, se auttaa kummasti. Onneksi sillä on kuitenkin juoksujenkin aikaan kuulo päällä lenkeillä, eli ei yritä omin lupineen karkailla mihinkään miehelään.
Viksu taas on aina ihan tasaisen cool vaikka onkin juoksut, sitä ne ei tunnu hetkauttavan mihinkään suuntaan.

Viimeisenä jahtipäivänä Cara oli taas pappan kanssa lintujahdissa. Tuloksena yksi pyyn seisonta, mutta sitä ei saatu saaliiksi. Täällä on joka paikassa niin risukkoista että on vaikea päästä ampumaan ja luonnonlintuja on aika harvassa. Jäniksen seisontoja tulee sillointällöin. Mutta tällä kertaa matkalla sattuikin löytymään kaksi supia pienessä luolassa. Cara tietysti meni sinne sekaan hurjana rähjäämään. Se on kyllä noin pieneksi koiraksi ihmeen rohkea supien kanssa vaikka onkin tuollainen lempeä mussukka. Siinä kohtaa on lempeys kaukana, se käy ihan hurjana kimppuun. Lopputuloksena supit tuli ulos kolostaan jä päätyivät saaliiksi. Se on tänä syksynä löytänyt jo monta supia. Ja jos vielä sattuu olemaan Viksu mukana niin tilanne on aika hurja...

Viksukin suoritti hienon riistatyön tänään mamman kanssa lenkillä! Keskellä peltoa oli korppi ja Viksu ensin juoksi sitä kohti ja hiippaili varovasti loppumatkan kunnes jäi ihan selvästi seisomaan sitä. Molemmat tuijottivat toisiaan aika kauan kunnes mamma huusi "aja!" Hieno avanssi ja koira jäi paikoilleen! Että sellainen paimenkoira meillä. Pariviikkoa takaperin se teki pappan kanssa saman homman mutta silläkertaa fasaanilla. Aika uskomatonta, se on vaan seuraillut Caran touhuja sivusta ja huomannut että noin kuuluu tehdä! Vaikkei tietysti oikeissa jahtitilanteissa ole mukana ollutkaan.

 Pieni koira suuuuuressa metsässä.

Märkiä otuksia lenkin jälkeen.