Heräsin nokosilta valmiina kohti uusia seikkailuja!
Täällä uudessa kodissa tapahtuu kummia asioita. Olen huomannut että täällä asuu jotain eläimiä, ne tuijottavat minua usein jossain piilopaikassa enkä oikein millään uskalla mennä katsomaan kun nekään ei tule lähelle. Niitä on kaksi ja ne näyttävät tällaisilta.
Tänään tapahtui jotain ihan kamalaa, juuri kun minun piti mennä aamupäivänokosille niin mamma otti jonkun ihmeellisen vekottimen joka piti kamalaa ääntä. Minä koitin mennä sen perässä ja itkin ja huusin mammalle, että varo nyt, se tulee perässä ja varmaan syö sinut. Silti se vaan pörisi enkä löytänyt Emmaa enkä pappaa enkä Caraakaan mistään. En oikein tiennyt miten voisin mamman pelastaa, se näyttikin vielä näin hurjalta!
Onneksi se vekotin lopultakin lopetti pörinänsä, olinkin jo ihan uuvuksissa. Sitten me mentiin mamman kanssa ulos ja kaikki oli hyvin taas ja leikittiin.
Sitten löysin pihaltakin jotain kummallista. Näyttää ihan samanlaiselta kuin Caran ja minun vesikuppi, mutta tämä on niii-iin iso etten oikein uskalla kovin läheltä katsoakaan.
Lopulta rohkaisin mieleni ja koitin uskaltaa katsoa hiukan lähempääkin. Se haisi ihan märältä, yök.
Nyt olen kyllä ihan poikki, pakko ottaa pienet nokkaunet välillä. Koiranpennun elämä kyllä vaikuttaa jännittävältä ja välillä aika pelottavalta. Onneksi olen reipas pikkukoira ja olen selvinnyt näistäkin kokemuksista taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti