Cara kertoo Lapin terveisiä

Kukkuu... täällä ollaan valmiina tositoimiin!

Pitkänpitkän ajomatkan jälkeen päästiin aamulla perille. Tavaroiden purkamisen ja tunnin nokosten jälkeen laitettiin tutka kaulaan, liivit päälle ja menoksi. Jippii!

Alkupäivät oltiin jahdissa Kaamasessa. Ensimmäisenä päivänä satoi mutta sitten alkoi aurinko paistaa. Tauoilla pappa laittoi minulle takin päälle ja syötiin yhteistä makkaraa.

Näkyisiköhän tuolla jotain tipusia. Minä olisin kyllä meno päällä jo...

Kolttikin on makkaraa jonottamassa. Kaamasesta saaliiksi tuli vain yksi riekko, lintuja oli tosi vähän. Koltti seisoi sitä ja minun pappa ampui. Kivaa oli silti.

Kämpille tullessa pappa näytti minulle yhden kerran missä on meidän oma sänky ja nukkumispaikka. Selvä homma, siihen minä sitten aina menin kiltisti nukkumaan enkä yrittänytkään tunkea toisten sänkyyn. Kyllä uni maittoikin päivän päätteeksi. Pappa oli kyllä minusta ihan ylpeä kun jaksoin joka päivä juosta ilman väsymisen merkkejäkään samalla innolla aamusta iltaan vaikka olin ollut sairaslomalla toista viikkoa ennen tätä. Kyllä minulla taitaa olla kunto kohdillaan ainakin. Tassuhaavakin kesti hyvin. Ekana päivänä pappa suojasi sen sitomalla mutta tunnin päästä sidettä ei ollut missään. Loppuaika mentiin "paljain jaloin" eikä mitään harmeja tullut. Jalka on terve!

Loppupäivät oltiin jahdissa Karigasniemellä. Siellä olikin vähän talvisemmat maisemat. Aamuisin oli -10 astetta pakkasta! Täällä ei maisemat ole enää metsäisiä. Minä juoksen tuolla taustalla punaisena pilkkuna lintuja hakemassa.

Ja Koltti myös tuli tervehtimään isäntäänsä välillä.

Haku päällä koko ajan!

Välillä maasto oli hiukan hankalaa, pappalle varsinkin. Joku oli pystyttänyt poroaitoja reitin varrelle. Minä nyt kömmin tuosta ihan heittämällä.

 Karigasniemellä oli riekkoja paremmin. Tuolla niitä näkyy!!

Ja me Koltin kanssa seistään niitä yhdessä. Tässä vaiheessa yhteisjahti sujui vielä ihan hyvin mutta sitten alkoi hommat tökkimään vaikka me ollaan ennenkin metsästetty kimpassa. Minulla ei hermo kestänyt toisen koiran painetta ja ajoin linnut tiehensä ennen kun isännät ehtivät tarpeeksi lähelle. Minulle kävi niin kaksi kertaa, voi ei....kyllä nolottaa :(  Pappa vähän hermostui minuun koska pilasin Koltinkin lintutilanteet ja päätti että loppuaika metsästetään erikseen. Minä en vaan millään malttanut odottaa...

Kun kuljimme omia teitämme alkoikin seisonnat sujua taas. Minä löysin riekon ja tein hyvän riistatyön. Jännitys kyllä vähän kasvoi kun pappa sai sen vasta toisella laukauksella alas. Pappa halusi niin kovin meille onnistumisen näiden erheiden jälkeen. Mutta me saatiin se, jess!!

Kerran Koltin isäntä ampui riekon kun minä seisoin sitä, mutta ehdin purkaa seisonnan ennen sitä kun luulin ettei siellä mitään ollutkaan. Mutta olihan siellä mutta vähän kauempana vasta.

Yhtenä päivänä minulla oli tiukka seisonta ja pappa antoi minulle käskyn ajaa. Menin täyttä laukkaa viivasuorasti sadanmetrin päähän ja sieltä lähti riekkokukko kaakattaen ilmaan. Vähän oli pitkä matka ampumiseen, mutta selvästi tiesin ihan tarkkaan hajun perusteella missä se riekko on.

Ja kerran taas seisoin tiukkana Kolttia kun se seisoi lintuja...kaikenlaisia kommelluksia tulee kun on into piukalla. Ja innosta ei ainakaan puutetta ole.

Tässä me ollaan nuotiolla ihan kahdestaan. Koltin piti isäntineen tulla myös paikalle mutta niillä oli joku tilanne päällä ja ajautuivat lintujen perässä kauas. Meillä oli oikein tunnelmallista täällä kuuran keskellä.

Kolttikin sai jotain saalista ja viimeisenä iltana meidän pappat saivat riekkopataa, eli ihan hyvä reissu oli. Tässä yksi saaliskuva, muista saaliista ei meidän pappat muistaneetkaan ottaa kuvia kun olivat niin into päällä. Mamma oli kyllä kotona ihan tyytyväinen kuvien määrästä kun oikein erikseen vielä teroitti lähtiessä että MUISTAKAA SITTEN OTTAA KUVIA!! Välillä kun on käynyt niin että kotipihalta on lähtökuva ja siinä kaikki.

Mööh, porojakin näkyi matkalla.

Myöhään illalla kotiin tullessa mamma, Emma ja Viksu odottivat riehakkaita tervehdyksiä. Minä olin kuitenkin ihan hämilläni, luulin kai että ollaan menossa jonnekkin kauemmaksi jahtiin ja olin vähän pettynyt kun tultiinkin kotiin. Kävin haistelemassa nurkat ja söin ja sitten jäin makaamaan ruokakupin viereen vähän masentuneen näköisenä. Seuraavana aamuna vasta tajusin että onkin ihan kiva olla kotona taas ja silloin vasta tervehdin riehakkaasti koko porukan. Hassu koira, sanoo mamma.