Carahan siis syntyi toukokuussa 2007. Tämä on ensimmäinen kännykällä lähetetty kuva joka Carasta saatiin. Se on muistaakseni tässä kaksiviikkoinen. Tämän perusteella päätettiin että se tulee meille. Halusimme nartun ja niistä ei ollut paljon valinnanvaraa koska narttuja oli pentueessa vain kaksi, uroksia oli 7.
Juhannuksen pyhinä ajeltiin katsomaan pentuja, ne olivat silloin neljäviikkoisia. Se olikin ainut kerta kun käytiin katsomassa pentuja koska ne olivat monen tunnin ajomatkan päässä Nurmossa.
Tässä kohtaa viimeistään oli peli menetetty, pakko saada!
Cara on kyllä aikalailla äitinsä näköinen nyt aikuisena. Tässä Cara ja äippä.
Ja koko pesue. Kukahan noista on Cara??
Heinäkuussa 2007 saatiin Cara kotiin. Tässä ensimmäisiä hetkiä kotona pitkän automatkan jälkeen. Cara istuu niin "caramaisesti", se istuu vieläkin joskus noin.
Tutustumista puoliin ja toisiin. Jestas miten pieni Emmakin on ollut silloin! Taustalla oleva koirankoppi oli alunperin lammenrannassa meidän kesä-ankkojen talona, mutta ne eivät koskaan olleet siellä. Sen jälkeen se oli tuossa pihalla koirankoppina, mutta meidän noutajatkaan eivät koskaan olleet siellä. Nykyään se on koiratarhassa ja Cara tykkää siitä, se makoilee usein kopissa ja kopin katolla. Jossain välissä vaan kattoa vähän tuunattiin kun tässä se on vielä ihan ylisuuri.
Emma on vuosien varrella lahjoittanut yksitellen vanhoja karvaleluja koirille. Ja kaikista on tehty selvää. Nykyään ei enää edes kannata, se on kaksi minuuttia ja hirmuinen sotku pehmusteita lattialla.
Meillä oli silloin myös novascotiannoutaja Heta. Tässä on ihan ensikohtaamisia, Heta on vähän ärtsyn näköinen "pysy siellä vähän kauempana vaan!". Heta oli oikeasti ihan superkiltti ja muutamassa päivässä kävi niin että Carasta tuli sille ihan niinkuin oma pentu.
Vai oliko se miniporsas joka meille muutti??
Ei sentään.
Taas minipossukuva! Lattioilla ei ole mattoja jostain kumman syystä?!
Heta oli loistava vara-äiti Caralle ja jaksoi leikkiäkin pennun kanssa. Pallohullu noutaja opetti tietysti ensimmäiseksi palloleikit.
Smile!
Seuraava karvalelu saa kyytiä! Tämä Caran hieno ja rakas prinsessa-sänky oli jopa ensimmäisillä lapinreissuilla mukana! Totti ja Koltti vähän nauroivat partaansa! Tosi metsästys-prinsessa. Täytyy sanoa että Caralla on kyllä hiukan prinsessan elkeet vieläkin. Sängyn patja on tässä suojattu pyyheliinalla koska Cara yritti repiä senkin palasiksi. Pyyhe vähän hidasti ainakin sitä yritystä ja patja on ehjä edelleenkin!
Kun Cara vähän kasvoi ja kotiutui, kissat alkoivat saada kovaa kyytiä! Niiden lempi-nukkumapaikka oli ikkunalaudalla, mutta kun Cara saapui taloon oli niiden rauha mennyttä. Cara oli aina niiden kimpussa ja lopulta ne usein luopuivat leikistä ja antoivat paikkansa Caralle. Tässä sarjakuva operaatiosta kissojenhäätö (sälekaihtimen narut vähän taitaa haitata toimitusta!):
Tuolta ikkunasta näkyy pieni koiratarha talonkulmassa. Se tehtiin väliaikaisratkaisuksi Caralle helpottamaan pentuajan pissatusreissuja koska meillä ei silloin ollut vielä nykyistä koiratarhaa. Noutajat olivat aina olleet pihalla vapaana, jopa silloin kun ei oltu edes kotona. Ne makailivat vaan kynnysmatolla eikä menneet mihinkään ja osasivat väistää pihalle tulevia autoja. Cara olikin sitten vähän toista maata...! Tuosta pentuajan pikkutarhasta ei kyllä ollut paljon iloa, Cara oppi tulemaan sieltä portin yli samantien ja se purettiinkin aika pian pois. Tässä kohtaa se samainen koirankoppi oli hetkenaikaa tuolla.
Ja lisää kissojen kiusaamista:
Kuten näkyy, tämä kissojen kiusaaminen oli jossainvaiheessa suoranainen intohimo mutta kissat kuitenkin hyväksyivät sen. Nykyään kissat ovat Caralle pelkkää ilmaa. Tai kissa, Koljattiahan ei enää ole. Nyt on vaan Rambo jäljellä. Nykyäänkään Rambo ei koskaan mene Caran viereen, mutta Viksun viereen se joskus menee nukkumaan ja kerjää muutenkin toisinaan huomiota Viksulta. Viksu ei ole tällätavalla kissoja koskaan ahdistellut mutta on kyllä kovin mustasukkainen jos joku silittää kissaa ja yrittää kiilata itsensä väliin.
Tässä kuvia vähän isommasta Carasta, näissä se alkaa olla noin puolivuotias.
Mutta silti ihan vauva vielä! Prinsessasängyssä tutti suussa :)
Meidän kavereiden lapset Kalle ja Essi ovat tuoneet aikoinaan meidän noutajille tuttinsa kun niistä oli aika luopua. Koirat olivatkin heti juonessa mukana ja olivat kovin kiinnostuneita niistä ja imeskelivät ja nuoleskelivat niitä. Tutin omistajat olivat silloin kaksivuotiaina ihan vakuuttuneita että koirat tarvitsevat niitä ja pakkohan niistä sitten oli luopua! Caran suussa oleva tutti on Emman vanha joka löytyi sattumalta laatikon pohjalta ja kokeiltiin onko se yhtä kiinnostunut tuteista. Olihan se!
Cara oli parivuotiaaksi saakka ihan mahdoton riiviö. Se hyppi ja pomppi ja sähläsi, rikkoi tavaroita ja kuulo oli täysin nollissa. Varsinkin vieraiden mielestä se oli ihan häirikkökoira, se ei antanut hetkenkään rauhaa. Sen kanssa tehtiin pitkiä metsälenkkejä jotta se olisi edes vähän väsynyt ja pysynyt housuissaan. Suurin himo oli jyrsiä kaikki kynät, niitä se aina ryösti jostain pöydänreunalta. Ei uskoisi jos tuntee sen nyt, se on kotioloissa varsinainen nautiskelija. Ja se rauhoittuminen tapahtui ihan yhtäkkiä kun se täytti kaksi vuotta. Niinkuin joku olisi jotain katkaisijaa kääntänyt. Sen jälkeen alkoi kouluttaminenkin onnistua paremmin, siihen asti se oli ihan puurokorva.
Kaksi pientä!
Ja Heta söpöilee.
Viksustakin vähän nostalgiaa vielä. Siitäkään ei ole vauva-kodin aikaisia kuvia blogissa. Tässä ollaan ekaa kertaa katsomassa sitä, Viksu on kaksiviikkoinen.
.jpg)
Tässä on ikää jo kokonaiset kolme viikkoa! Viksun vauva-koti oli aika lähellä ja sitä käytiin aika usein katsomassa ennen meille tuloa.
.jpg)
Viksu ja Plörö-äiti.
.jpg)
Tässä on ikää jo neljä viikkoa.
Ja kuusi viikkoa. Sen jälkeen saatiinkin Viksu jo pian kotiin ja niitä kuvia on tuolla blogin alkumetreillä.
Viksun pentueessa oli 10 pentua, tässä muutama niistä ja Viksu keskellä.
