Aika märkä olo kyllä tulee tästä lumesta! Ja kurainen olo myös. Lenkillä lumeen jäi hauskasti meidän jäljet. Arvaas kumpi kuuluu Caralle ja kumpi minulle? Isompi jälki on minun vaikka olen vauva vielä. Me ollaan Caran kanssa yhtä korkeita, mutta painan vielä vähän vähemmän, silti minun tassuni on näin paljon isompi jo!
Cara sai kurkata fasaanitarhaan pappan sylistä. Se sitten jaksaa intoilla niistä, se tärisee innosta ja kalisuttaa hampaitaan yhteen. Tässä se seisoo niitä sylistä, se on ihan jäykkänä!
Juuri ennen lumisateen alkua Pappa kaiveli kuoppia yhden kaverinsa kanssa meidän pihalle. Aikookohan se piilottaa luita niihin niinkuin mekin? Minä olisin mieluusti auttanut kuoppien kaivamisessa mutta taas minut ajettiin pois, ihan tylsää!
Ei näihin luita piiloteta, sanoo pappa, vaan tähän tulee terassi jossa me saadaan grillata makkaraa ensi kesänä. Kiva juttu, kyllä se minulle sopii oikein hyvin. Makkara on tosi hyvää minun mielestäni, olen joskus saanut vähän maistaa!
Kerrotaanpa vielä taas tarinaa korvien elämästä! Laitoin taas molemmat ihan sekaisin ja hassusti. Johtuu hampaiden vaihtumisesta varmaan, minulla on etuhampaat ylhäältä keskeltä pudonneet pois! Mutta katsokaas korviani, olen vähän surullisen näköinen kun korvat on sikinsokin. Toivottavasti ne asettuvat taas joskus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti