Cara kertoo: Vihdoinkin taas vauhtia !

Minä jo luulin että tässä talossa ei kukaan enää tee mitään meidän koirien kanssa! Mamma on potenut flunssatautia ja pappa tekee terassia. Me ollaan monena päivänä leikitty vaan pihalla ja tarhassa. Ihan tylsää. Eilen ei kukaan ollut edes kotona, pappa oli hirvimetsällä ja mamma Emman kanssa tanssikisoissa. Emmalla olikin kiireinen viikonloppu, se sai tanssikisoista pronssimitalin ja partioretkeltä vielä salapoliisimerkin.



Tänään sentään mamma raahasi itsensä ovesta ulos. Me juostiin kuin vimmatut kun vihdoin päästiin kunnon lenkille, mamma laahusti perässä yskien ja pärskien. Välillä se istui kannon nokassa peltotien varressa ja läähätti siinä. Me käytiin välillä tarkistamassa onko se vielä samalla kannolla istumassa ja näpelöimässä kameraansa. Ja taas mentiin.



Vähän me ihmeteltiin välillä että mikä sitä mammaa nyt vaivaa kun se vaan istuskelee kesken lenkkeilyn.



Meillä oli tällä kertaa vähän erilaista lenkkiseuraa. Viksun piti mennä katsomaan kuka se on, mutta minähän näin jo kaukaa että Rambohan se.



Välillä me ajettiin se puuhun mutta se vaan seurasi sinnikkäästi koko matkan maukuen perässä.



Luonto-äidillä taitaa olla kalenteri vähän sekaisin kun mamma löysi matkalta vihreitä silmuja ja pajunkissoja!



Viksu on ollut kovin kiinnostunut terassinrakennuksesta. Se häärää siellä joukossa ja luulee olevansa joku puutavara-asiantuntija. "Juu-u, kyllä tämä on varmaan ihan hyvä tähän kohtaan...tossa on kyllä oksanpaikka mutta ei kai se haittaa...pitäisköhän sitä maistaa ensin kuitenkin?"



Katsokaas tätä, se väijyy vieressä kun sahaillaan ja kun kukaan ei huomaa se nappaa puupalikan.



Kun vanha terassi purettiin löytyi laudoituksen alta hauska muisto, jonkun tassunjäljet betonissa. Kymmenisen vuotta takaperin korjailtiin rappusia ja nämä jäljet ovat tulleet silloin. Eli ne ovat tollerin jäljet, joko Pinjan tai Pamin.



Viksun ruokakuppiharjoitukset on edenneet "paikka"-käskyyn. Me istutaan molemmat kauniisti kun mamma sanoo "paikka" ja mennään molemmat omille kupeille kun saadaan lupa. Viksukin joutuu odottamaan jo vähän kauempana ja vähän kauemmin. Minä näytän sille aina vähän mallia, se on niin hätäinen että se ei aina malta odottaa ja sitten me joudutaan aloittamaan kaikki alusta.



Koljatti tuli pitämään vahtia että me syödään kiltisti.



Viksua on alettu opettaa myös pillille luoksetulossa. Minä vähän auttelen mielelläni siinäkin, saanhan namia minäkin! Viksulla on vaan namien kanssa pieniä vaikeuksia tällähetkellä. Se ei meinaa millään saada niitä syödyksi kun ei sillä ole hampaita suussa! Jotain pieniä tappeja suu täynnä eli uusia hampaita on tulollaan paljon.