Emma pelasti viikonlopulla kuivurista pöhkön hiiren, se jäi jalkoihin pyörimään kuvattavaksi. Onneksi (harmiksi) me koirat ei huomattu sitä kun touhuttiin jossain kauempana.
Minä aloitin uimamaisterin urani aika huimasti, putosin aamulenkillä jäiden läpi muutaman metrin levyiseen maakuoppaan, jossa on kuitenkin parimetriä vettä! En ole vielä koskaan uinut, koska tulin tänne vauvana vasta syyskuun alkupäivillä enkä ole vielä ehtinyt tutustua uimisen saloihin. Räpistelin aika hätääntyneenä aikani ja juuri kun pappa oli tulossa pelastamaan minua, pääsin onneksi omin avuin ylös. Ja sitten mentiin taas niinkuin mitään ei olisi tapahtunut! Olen aika "kova jätkä", en kyllä pienistä hätkähdä. Taitaa kyllä olla oikea epäonnen lenkkimaasto, vain kymmenen metrin päässä tästä katkaisin syksyllä maitohampaani. Uusi pysyvä hammas tuli onneksi virheettömänä tilalle myöhemmin.
Vähän talvisempia kuvia muutaman viikon takaa, ollaan tapailtu koira-ystäviä. Tässä ollaan lenkillä naapurin Oskun kanssa upeassa kevätauringossa.
Tottia ja Kolttiakin käytiin moikkaamassa. Totti, vanha gentleman, innostui jopa leikkimään meidän kanssa. Nehän on kyllä Caran kanssa vanhoja lapinreissukavereita. Koltti oli remmi-sulkeisissa koska oli karkaillut kotoa.
Uskomatonta, mutta näistä kuvista on vasta kaksi viikkoa aikaa ja silloin oli vielä näin paljon lunta. Nyt se valtava lumimäärä on poissa ja sinivuokot kukkivat!
Kävin "painitreeneissä" uuden kaverin, Lunan, luona. Tässä tehdään tuttavuutta, Luna on vähän nuorempi kuin minä. Luna on pystykorvainen tolleri!
Namia meille kun ollaan näin söpöjä!
Tutustumisen jälkeen päästiin lumihankeen leikkimään.
Sitten tajusin, että tämähän on se sama paikka jossa on niitä kamalan pelottavia alpakoita! Luna uskalsi mennä ihan lähelle niitä mutta minä katselin vieläkin vähän kauempaa. Onneksi ne olivat tälläkertaa sentään ulkona. Naapurin (Oskun) hevosiin olen tehnyt paremmin tuttavuutta, mutta nämä alpakat pelottavat vieläkin minua.
Sitten me painittiin vielä sisälläkin. Koitin olla kiltti ja painin selälläni, kun Luna on vielä niin pieni ja annoin sen "voittaa". Niin Carakin teki minulle kun olin pieni vielä.
Cara sai uuden lelun, pehmofasaanin! Se oli ihan innoissaan. Mamman ja pappan mielestä se oli kauhean hauska vitsi.
Mutta vielä hauskempaa oli kun telkkarista tuli ohjelmaa fasaaneista. Cara istui sohvan käsinojalla ja katsoi samaa kohtaa uudestaan ja uudestaan kun pappa kelasi sitä aina takaisin. Ja joku vielä väittää että koirat eivät näe tai tajua telkkarikuvaa! Tämä oli hyvä filmi, Cara tuijotti telkkaria vielä kauan jälkeen kun odotti fasaani-filmiä takaisin.
Tässä me huilataan sohvalla Caran kanssa sopuisasti yhdessä. "Meidän jengi".
Koljatti tykkää myös välillä löhöillä sohvalla meidän koirien kanssa, tässä se on Caran unikaverina...
...ja tässä minun, kun tungin itseni sinne väliin. Koljatissa on jotain sellaista karismaa, että me ei kehdata sitä pöllytää samalla tavalla kuin Ramboa. Ei Rambokaan meitä oikeasti pelkää, mutta ei tule viereen nukkumaankaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti