Viksun terveystulokset tulivat eilen. Lonkat ovat B/B ja kyynärät 0/0. Ihan tyytyväinen olen, vähän vaan ihmetyttää kun molemmat lonkat saivat saman tuloksen vaikka itsekin näin kuvista että ne olivat aika erilaiset (odotin tietysti A:ta siitä toisesta!). Mutta hyvä näin, nyt ainakin tietää missä mennään. Agilityn kannalta on kiva tietää ettei ainakaan aiheuta koiralle turhaa harmia tai kipua jos nivelet olisivat ihan sököt. Meidän ensimmäinen noutajamme oli D-lonkkainen ja se oli aika surullista katseltavaa vanhoilla päivillään.
Eilisiä lenkkikuvia tässä. Tylsän harmaa ilma vaan ja hirmumyrsky!
Cara on fiksu kanakoira ja aloitti juoksunsa sopivasti nyt kun jahtikausi päättyi. Aika kummaa kyllä, se teki juoksuja jo elokuussa ihan selvästi, vähän jo tiputtelikin, naapurin Enskakin oli vahvasti sitä mieltä että hyvältä tuoksuu. Enska on hyvä "mittari" näissä juoksuasioissa! Mutta silloin alkoi keskenkaiken kyyhkystyskausi ja juoksut loppuivat jo alkuunsa kuin seinään. Voikohan olla että metsästys on niin hauska juttu, että se laittaa kanakoiran pään niin sekaisin että juoksutkin voi loppua kesken?? Tällä hetkellä se on vähän omituinen ja omissa maailmoissaan, niinkuin yleensäkin juoksujen aikaan...sille tuntuu tulevan tosi kovia hormonimyrskyjä. Välillä se näyttää olevan jossain murheen alhossa ja välillä taas ihan yli-innokas. Ja aika herkästi tulee myös valeraskaus päälliskaupaksi. Pitää vaan taas keksiä paljon tekemistä siinä kohtaa, se auttaa kummasti. Onneksi sillä on kuitenkin juoksujenkin aikaan kuulo päällä lenkeillä, eli ei yritä omin lupineen karkailla mihinkään miehelään.
Viksu taas on aina ihan tasaisen cool vaikka onkin juoksut, sitä ne ei tunnu hetkauttavan mihinkään suuntaan.
Viimeisenä jahtipäivänä Cara oli taas pappan kanssa lintujahdissa. Tuloksena yksi pyyn seisonta, mutta sitä ei saatu saaliiksi. Täällä on joka paikassa niin risukkoista että on vaikea päästä ampumaan ja luonnonlintuja on aika harvassa. Jäniksen seisontoja tulee sillointällöin. Mutta tällä kertaa matkalla sattuikin löytymään kaksi supia pienessä luolassa. Cara tietysti meni sinne sekaan hurjana rähjäämään. Se on kyllä noin pieneksi koiraksi ihmeen rohkea supien kanssa vaikka onkin tuollainen lempeä mussukka. Siinä kohtaa on lempeys kaukana, se käy ihan hurjana kimppuun. Lopputuloksena supit tuli ulos kolostaan jä päätyivät saaliiksi. Se on tänä syksynä löytänyt jo monta supia. Ja jos vielä sattuu olemaan Viksu mukana niin tilanne on aika hurja...
Viksukin suoritti hienon riistatyön tänään mamman kanssa lenkillä! Keskellä peltoa oli korppi ja Viksu ensin juoksi sitä kohti ja hiippaili varovasti loppumatkan kunnes jäi ihan selvästi seisomaan sitä. Molemmat tuijottivat toisiaan aika kauan kunnes mamma huusi "aja!" Hieno avanssi ja koira jäi paikoilleen! Että sellainen paimenkoira meillä. Pariviikkoa takaperin se teki pappan kanssa saman homman mutta silläkertaa fasaanilla. Aika uskomatonta, se on vaan seuraillut Caran touhuja sivusta ja huomannut että noin kuuluu tehdä! Vaikkei tietysti oikeissa jahtitilanteissa ole mukana ollutkaan.
Märkiä otuksia lenkin jälkeen.
