Pieni pätkä agility-treeneistä...mamma kameroineen oli kyllä taas pahasti myöhässä ja alusta jäi pätkä pois. Ja joku haukkuu kovasti taustalla ( Viksu ja Cara molemmat riehaantuivat täällä kotona kun tein tätä ja ne kuulivat sen filmiltä :)). Viksu itse on treeneissä täysin mykkä, ei puhu eikä haukahda yhtään, ei radalla eikä odotellessaan kytkettynä. Eikä välitä toisten haukkumisista yhtään mitään, kuten kuvasta näkyy.
Tässä kuvaamisessa olisi vielä paljon opittavaa ja pimeääkin on...! Ulkotreenejä odotellessa, ehkä sitten saa parempia otoksia.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Viksu kertoo: Minusta on tullut agility-hullu!
Me mentiin Emman kanssa tässä talvella suureen halliin jossa oli kaikenlaisia telineitä. Nyt me ollaan käyty siellä joka viikko ja tämä on minun mielestäni varmaan elämäni paras juttu! Tämä agility on ihan älyttömän hauskaa!
Me ollaan nyt käyty alkeiskurssi ja jatkokurssi on lopuillaan. Olen ihan täpinöissä jo kotona kun arvaan mihin ollaan menossa. Me ollaan käyty läpi kaikki esteet ja nyt alkaa olla jo vauhtia sen verran että Emmalla on täysi työ pysyä minun vauhdissani mukana. Olen täysin keskittynyt enkä kuule enkä näe mitään muuta ympärilläni kun me tehdään näitä juttuja yhdessä. Yritän oikein kovasti tehdä niinkuin Emma pyytää ja seuraan joka askeleella etten vaan jää mistään hauskasta paitsi.
Hyppääminen on kaikkein hauskinta! Aina tilaisuuden tullen hyppelen kaikki esteet itseksenikin, vaikka niin ei saisi tehdä....se vaan on niin hauskaa!
Mamman kommentti: Kuvat ei ole kovin hyviä kun hallissa on pimeää ja sitä vauhtiakin oikeasti on...suurin osa kuvista on tyhjiä ruutuja, Viksu ja Emma meni jo!
maanantai 12. maaliskuuta 2012
Viksu kertoo: Lapin lumilla
Me käytiin muutama viikko takaperin jossain tosi kaukana. Kesken yöunien meidät pakattiin autoon ja matkustettiin iltaan asti jonnekkin.
"Joko pian ollaan perillä?"
Vihdoin kun päästiin perille, meitä odotti mukava mökki. Mamma laittoi meidän omat sängyt lattialle ja oli niin kotoisaa. Kyllä matkanteko jo väsyttikin, Caraa varsinkin kun se ei osaa oikein autossa nukkua. Ihanaa kun löytyi oma sänky! Muita tavaroita ei tässä vielä ehdittykkään purkaa autosta.Täällä mekin päästiin välillä lomailun kunniaksi sänkyyn nukkumaan viereen, kotona kun ei päästä. Aika hienoa, se on niin mukavaa! Mamma joutui kyllä välillä yöllä ajamaan minut pois sängystä kun läähätin niin kovin enkä millään malttanut mennä viileälle lattialle.
Meillä oli kiva mökki, tien päässä ja naapurimökkikin oli sattumalta sen viikon tyhjillään. Eli me saatiin juoksennella pihalla kaikessa rauhassa.
Lunta oli ihan hirmuisesti. Minä tykkään ihan kauhean paljon möyriä lumessa, varsinkin kun Emma tulee mukaan.
Carakin tuli kokeilemaan mutta se upposi sinne lumeen kokonaan. Cara on ollut Lapissa jahtireissuilla monta kertaa ja luuli kai nytkin että ollaan tultu lintuja jahtaamaan. Ensimmäisenä aamuna se intoili pappan perässä ja tuijotti silmiin "Koska lähdetään, haulikko esiin!" Aina kun se on matkustanut koko päivän ja on tultu johonkin mökkiin, on seuraavaksi lähdetty aamulla jahtiin. Tässä kohtaa se kai tajusi että ei onnistu, liikaa lunta. Silti aina tilaisuuden tullen se yritti sinnikkäästi kahlata jäniksen jälkien perässä mutta eihän siitä mitään tullut metrin lumihangessa.
Meidän pihalla oli ihana iso lumikasa, ihan mahtavaa! Minä ja Emma innostuttiin tästäkin!
Vuorenvaltias.
Ekana päivänä pyrytti lunta, loppuviikon olikin sitten hienot, selkeät ilmat ja sopiva pikkupakkanen.
Tää on niiiin kivaa!
Kaveriperhe asui melkein naapurissa. Ekana aamuna niiden Toffe tuli möyrimiskaveriksi. Muutenkin kyllä nähtiin ja lenkkeiltiin joka päivä.
Maisemat oli ihan mahtavia ja lunta riitti.
Emma touhusi joka päivä jotain ihan kummaa kaverinsa kanssa. Ne laittoivat tällaiset kummat varusteet. Mekin oltiin katsomassa ison mäen alla tätä touhua.Ihmisiä oli paljon ja ne menivät kovaa vauhtia tällaisilla vehkeillä. Minä heilutin häntää kaikille ja olisin mielelläni tutustunut niihin kaikkiin ihmisiin!
Kerran me käveltiin sellaiseen paikkaan jossa oli poroja.
Tuolla ne on ja tuijottaa, pitäisi päästä haistamaan lähempää. Cara käytti takkia vaikka ei ollut kovin kylmää. Se on sellainen vilukissa. Minä kyllä makailen mielelläni lumessa eikä palella yhtään.
Mamma ja pappa kertoivat että ne kävivät sen ison mäen päällä tallaisessa paikassa kahvilla. Oli kuulemma hienon näköistä, harmi että koiria ei oteta hiihtohissiin!
Rambo odotti meitä kotona naapurin hyvässä hoidossa. Mamman purkaessa laukkuja se kai tuumaili että tulee seuraavalle reissulle mukaan.
"Joko pian ollaan perillä?"
Vihdoin kun päästiin perille, meitä odotti mukava mökki. Mamma laittoi meidän omat sängyt lattialle ja oli niin kotoisaa. Kyllä matkanteko jo väsyttikin, Caraa varsinkin kun se ei osaa oikein autossa nukkua. Ihanaa kun löytyi oma sänky! Muita tavaroita ei tässä vielä ehdittykkään purkaa autosta.Täällä mekin päästiin välillä lomailun kunniaksi sänkyyn nukkumaan viereen, kotona kun ei päästä. Aika hienoa, se on niin mukavaa! Mamma joutui kyllä välillä yöllä ajamaan minut pois sängystä kun läähätin niin kovin enkä millään malttanut mennä viileälle lattialle.
Meillä oli kiva mökki, tien päässä ja naapurimökkikin oli sattumalta sen viikon tyhjillään. Eli me saatiin juoksennella pihalla kaikessa rauhassa.
Lunta oli ihan hirmuisesti. Minä tykkään ihan kauhean paljon möyriä lumessa, varsinkin kun Emma tulee mukaan.
Carakin tuli kokeilemaan mutta se upposi sinne lumeen kokonaan. Cara on ollut Lapissa jahtireissuilla monta kertaa ja luuli kai nytkin että ollaan tultu lintuja jahtaamaan. Ensimmäisenä aamuna se intoili pappan perässä ja tuijotti silmiin "Koska lähdetään, haulikko esiin!" Aina kun se on matkustanut koko päivän ja on tultu johonkin mökkiin, on seuraavaksi lähdetty aamulla jahtiin. Tässä kohtaa se kai tajusi että ei onnistu, liikaa lunta. Silti aina tilaisuuden tullen se yritti sinnikkäästi kahlata jäniksen jälkien perässä mutta eihän siitä mitään tullut metrin lumihangessa.
Meidän pihalla oli ihana iso lumikasa, ihan mahtavaa! Minä ja Emma innostuttiin tästäkin!
Vuorenvaltias.
Ekana päivänä pyrytti lunta, loppuviikon olikin sitten hienot, selkeät ilmat ja sopiva pikkupakkanen.
Tää on niiiin kivaa!
Kaveriperhe asui melkein naapurissa. Ekana aamuna niiden Toffe tuli möyrimiskaveriksi. Muutenkin kyllä nähtiin ja lenkkeiltiin joka päivä.
Maisemat oli ihan mahtavia ja lunta riitti.
Emma touhusi joka päivä jotain ihan kummaa kaverinsa kanssa. Ne laittoivat tällaiset kummat varusteet. Mekin oltiin katsomassa ison mäen alla tätä touhua.Ihmisiä oli paljon ja ne menivät kovaa vauhtia tällaisilla vehkeillä. Minä heilutin häntää kaikille ja olisin mielelläni tutustunut niihin kaikkiin ihmisiin!
Kerran me käveltiin sellaiseen paikkaan jossa oli poroja.
Tuolla ne on ja tuijottaa, pitäisi päästä haistamaan lähempää. Cara käytti takkia vaikka ei ollut kovin kylmää. Se on sellainen vilukissa. Minä kyllä makailen mielelläni lumessa eikä palella yhtään.
Mamma ja pappa kertoivat että ne kävivät sen ison mäen päällä tallaisessa paikassa kahvilla. Oli kuulemma hienon näköistä, harmi että koiria ei oteta hiihtohissiin!
Rambo odotti meitä kotona naapurin hyvässä hoidossa. Mamman purkaessa laukkuja se kai tuumaili että tulee seuraavalle reissulle mukaan.
sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Syksyn saaliita
Pappa ja Cara kävivät syksyn aikana ahkerasti metsällä, sekä kotinurkissa että pidemmällä reissulla syyskuussa Kuhmossa ja lokakuussa Lapin perukoilla. Tässä joitakin saaliskuvia.
Cara on seisonut myös jäniksiä ja niitä on saatu muutama.
Lapinreissun hauskin juttu Caran mielestä oli sopulit. Niitä oli vaikka kuinka paljon ja ne taisivat viedä vähän liikaakin sen huomiota kun olisi pitänyt lintuihin keskittyä.
Mamma "saalisti" syksyllä taas kanttarelleja, niitä oli vaikka kuinka paljon. Varmaankin enemmän kuin koskaan ennen. Koirat nauttivat näistä reissuista! Tällä reissulla oli Essi ja Emmakin mukana.
Joskus oli sieniretkellä kaffettakin mukana, silloin pitää olla tarkkana ettei vaan mene voileivän kannikka sivu suun!
Cara on seisonut myös jäniksiä ja niitä on saatu muutama.
Lapinreissun hauskin juttu Caran mielestä oli sopulit. Niitä oli vaikka kuinka paljon ja ne taisivat viedä vähän liikaakin sen huomiota kun olisi pitänyt lintuihin keskittyä.
Mamma "saalisti" syksyllä taas kanttarelleja, niitä oli vaikka kuinka paljon. Varmaankin enemmän kuin koskaan ennen. Koirat nauttivat näistä reissuista! Tällä reissulla oli Essi ja Emmakin mukana.
Joskus oli sieniretkellä kaffettakin mukana, silloin pitää olla tarkkana ettei vaan mene voileivän kannikka sivu suun!
lauantai 2. heinäkuuta 2011
Cara kertoo: kanakoirien TV
Nyt minulla on oma telkkari ja sellainen saippuaooppera ohjelmana jota minä jaksaisin katsoa vaikka yötäpäivää! Se on tällainen TV, arvaatteko mitä ohjelmaa sieltä tulee??!
Jos ette arvanneet niin tässä se telkkari vähän isompana. Eli pikku-fasut pääsivät eilen ensimmäistä kertaa tutustumaan ulkoilmaan. Ulkotarhan alaosa on levytetty ettei me koirat tai kissat tai ketut päästäisi pelottelemaan pikkutipuja. Oven kohdalle jäi onneksi parin sentin rako josta minä pystyn tirkistelemään niitä. Minä menenkin aina hetipaikalla katsomaan mitä ne touhuavat kun vaan tilaisuus tulee ja olisin tässä vaikka koko päivän. Tämä on maailman parasta TV-ohjelmaa!
Ihmiset nauravat minulle taas kun tärisen ja läähätän ja tuijotan tuohon pieneen rakoon. Mutta en voi sille mitään, tämä on niin jännittävää! Minusta kyllä Viksu on vielä naurettavampi, se on ihan pöhkö kun se tuijottaa myös tätä levyseinää aina tuolla nurkassa eikä siellä ole edes mitään rakoa mistä näkisi jotain! Se vaan tekee aina kaikki samalla tavalla kuin minä ja nyt se luulee että tätä seinää pitää tuijottaa herkeämättä vaikka ei yhtään tajua miksi. Tottakai se kuulee ja haistaa ne linnut mutta oikeasti ne eivät kiinnosta sitä tippaakaan, se vaan tuijottaa seinää kun minäkin teen niin. Aikaisemmin me päästiin näkemään niitä lintuja ulkotarhan verkon läpi kun levyjä ei vielä ollut ja linnut olivat sisällä verkko-oven takana, minä tuijottelin niitä jo silloin kaukaa mutta Viksua ne eivät silloin kiinnostaneet yhtään.
Se on ihan hassu, se matkii minua joka asiassa. Sehän on oppinut luonnostakin etsimään fasaaneja, koska minäkin teen niin, ja sitten kun se sattumalta löytää ja pelottaa ne lentoon, niin se on ihan kysvän näköinen että "miksi ihmeessä näitä pitää etsiä??" Ei se sentään niitä seisoa osaa niinkuin minä, kunhan sählää. Minä taas en muuta tekisikään, nyt vaan haikailen tarhan reunalla...tuolla niitä olisi vaikka kuinka paljon!
Tässä vielä saippuaoopperan tähdet ulkoilmassa. Nyt alkuun niillä on vielä tarhassa vihreää ruohoa maisteltavaksi mutta ei kauan, ne kuopivat ruohot pois hetkessä. Ne tuntuvat kyllä nauttivan, ne tykkäävät kovin kylpeä hiekassa ja nokkia itikoita ja ruohoa maasta. Tipuset ovat nyt neliviikkoisia ja pyrstösulat alkavat kasvaa. Ne näyttävät jo ihan fasaaneilta kun ne juostessaan nostavat pään ja pyrstön ylös pystyyn.
Mamma kertoo välillä:
Vielä kuva Caran äidistä, lainasin tämän Falinen sivuilta omin lupineni (anteeksi, toivottavasti et pahastu!) Me ei olla äitikoiraa nähty näiden vuosien aikana ja hämmästyin yhdennäköisyyttä Caran kanssa, ainakin tässä kuvassa se on ihan Caran kopio. Arvatkaa kumpi on kumpi!
Alimmainen on Cara, mutta kumpi vaan voisi olla kuva Carasta.
Mamman luontopläjäys vielä. Meidän tien varressa kasvaa joka vuosi paljon kurjenkelloja ja joka vuosi siellä on yksi valkoinen luonnonoikku joukossa.
Ja komea hirviuros pappan riistakamerasta muutaman viikon takaa 18. kesäkuuta. Sarvet on hyvässä kasvussa jo.
Jos ette arvanneet niin tässä se telkkari vähän isompana. Eli pikku-fasut pääsivät eilen ensimmäistä kertaa tutustumaan ulkoilmaan. Ulkotarhan alaosa on levytetty ettei me koirat tai kissat tai ketut päästäisi pelottelemaan pikkutipuja. Oven kohdalle jäi onneksi parin sentin rako josta minä pystyn tirkistelemään niitä. Minä menenkin aina hetipaikalla katsomaan mitä ne touhuavat kun vaan tilaisuus tulee ja olisin tässä vaikka koko päivän. Tämä on maailman parasta TV-ohjelmaa!
Ihmiset nauravat minulle taas kun tärisen ja läähätän ja tuijotan tuohon pieneen rakoon. Mutta en voi sille mitään, tämä on niin jännittävää! Minusta kyllä Viksu on vielä naurettavampi, se on ihan pöhkö kun se tuijottaa myös tätä levyseinää aina tuolla nurkassa eikä siellä ole edes mitään rakoa mistä näkisi jotain! Se vaan tekee aina kaikki samalla tavalla kuin minä ja nyt se luulee että tätä seinää pitää tuijottaa herkeämättä vaikka ei yhtään tajua miksi. Tottakai se kuulee ja haistaa ne linnut mutta oikeasti ne eivät kiinnosta sitä tippaakaan, se vaan tuijottaa seinää kun minäkin teen niin. Aikaisemmin me päästiin näkemään niitä lintuja ulkotarhan verkon läpi kun levyjä ei vielä ollut ja linnut olivat sisällä verkko-oven takana, minä tuijottelin niitä jo silloin kaukaa mutta Viksua ne eivät silloin kiinnostaneet yhtään.
Se on ihan hassu, se matkii minua joka asiassa. Sehän on oppinut luonnostakin etsimään fasaaneja, koska minäkin teen niin, ja sitten kun se sattumalta löytää ja pelottaa ne lentoon, niin se on ihan kysvän näköinen että "miksi ihmeessä näitä pitää etsiä??" Ei se sentään niitä seisoa osaa niinkuin minä, kunhan sählää. Minä taas en muuta tekisikään, nyt vaan haikailen tarhan reunalla...tuolla niitä olisi vaikka kuinka paljon!
Tässä vielä saippuaoopperan tähdet ulkoilmassa. Nyt alkuun niillä on vielä tarhassa vihreää ruohoa maisteltavaksi mutta ei kauan, ne kuopivat ruohot pois hetkessä. Ne tuntuvat kyllä nauttivan, ne tykkäävät kovin kylpeä hiekassa ja nokkia itikoita ja ruohoa maasta. Tipuset ovat nyt neliviikkoisia ja pyrstösulat alkavat kasvaa. Ne näyttävät jo ihan fasaaneilta kun ne juostessaan nostavat pään ja pyrstön ylös pystyyn.
Mamma kertoo välillä:
Vielä kuva Caran äidistä, lainasin tämän Falinen sivuilta omin lupineni (anteeksi, toivottavasti et pahastu!) Me ei olla äitikoiraa nähty näiden vuosien aikana ja hämmästyin yhdennäköisyyttä Caran kanssa, ainakin tässä kuvassa se on ihan Caran kopio. Arvatkaa kumpi on kumpi!
Alimmainen on Cara, mutta kumpi vaan voisi olla kuva Carasta.
Mamman luontopläjäys vielä. Meidän tien varressa kasvaa joka vuosi paljon kurjenkelloja ja joka vuosi siellä on yksi valkoinen luonnonoikku joukossa.
Ja komea hirviuros pappan riistakamerasta muutaman viikon takaa 18. kesäkuuta. Sarvet on hyvässä kasvussa jo.
lauantai 25. kesäkuuta 2011
Juhannustervehdys!
Hauskaa juhannusta kaikille!
Meidän tipuset kasvaa hurjaa vauhtia. Nyt ne ovat kaksi ja puoli viikkoa vanhoja. Niillä on jo sulat, ei enää untuvia ja ne lentävät.
Siivet ovat yllättävän isot pieneen kroppaan nähden.
Tässä vielä meidän juhannuksen yllätysvieras. Peura tepasteli illalla kaikessa rauhassa pitkin tietä. Siinä tosiaan on tie vaikka sitä ei pitkän heinän joukosta paljon näy.
Meidän tipuset kasvaa hurjaa vauhtia. Nyt ne ovat kaksi ja puoli viikkoa vanhoja. Niillä on jo sulat, ei enää untuvia ja ne lentävät.
Siivet ovat yllättävän isot pieneen kroppaan nähden.
Tässä vielä meidän juhannuksen yllätysvieras. Peura tepasteli illalla kaikessa rauhassa pitkin tietä. Siinä tosiaan on tie vaikka sitä ei pitkän heinän joukosta paljon näy.
maanantai 6. kesäkuuta 2011
Vauvoja!
Tipuja kuoriutuu! Eilen tuli ensimmäiset 6 kappaletta. Tänään vähän enemmän, nyt on kotona yhteensä 160 tipua. Huomenna varmaankin ja toivottavasti kuoriutuu taas lisää. Tipuset voivat hyvin lämpölampun alla ja opettelevat syömään ja juomaan. On ne niin suloisia!
Tässä niitä pahvilaatikossa matkalla uuteen kotiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)