Viksu kertoo: Kevättä odotellessa

Kevät tuli yhtäkkiä ja huomaamatta. Lumet lähti parissa viikossa ja eilen mamma löysi jo ensimmäiset sinivuokot! Kyllä on super-kauniita!



Emma pelasti viikonlopulla kuivurista pöhkön hiiren, se jäi jalkoihin pyörimään kuvattavaksi. Onneksi (harmiksi) me koirat ei huomattu sitä kun touhuttiin jossain kauempana.



Minä aloitin uimamaisterin urani aika huimasti, putosin aamulenkillä jäiden läpi muutaman metrin levyiseen maakuoppaan, jossa on kuitenkin parimetriä vettä! En ole vielä koskaan uinut, koska tulin tänne vauvana vasta syyskuun alkupäivillä enkä ole vielä ehtinyt tutustua uimisen saloihin. Räpistelin aika hätääntyneenä aikani ja juuri kun pappa oli tulossa pelastamaan minua, pääsin onneksi omin avuin ylös. Ja sitten mentiin taas niinkuin mitään ei olisi tapahtunut! Olen aika "kova jätkä", en kyllä pienistä hätkähdä. Taitaa kyllä olla oikea epäonnen lenkkimaasto, vain kymmenen metrin päässä tästä katkaisin syksyllä maitohampaani. Uusi pysyvä hammas tuli onneksi virheettömänä tilalle myöhemmin.

Vähän talvisempia kuvia muutaman viikon takaa, ollaan tapailtu koira-ystäviä. Tässä ollaan lenkillä naapurin Oskun kanssa upeassa kevätauringossa.



Tottia ja Kolttiakin käytiin moikkaamassa. Totti, vanha gentleman, innostui jopa leikkimään meidän kanssa. Nehän on kyllä Caran kanssa vanhoja lapinreissukavereita. Koltti oli remmi-sulkeisissa koska oli karkaillut kotoa.



Uskomatonta, mutta näistä kuvista on vasta kaksi viikkoa aikaa ja silloin oli vielä näin paljon lunta. Nyt se valtava lumimäärä on poissa ja sinivuokot kukkivat!

Kävin "painitreeneissä" uuden kaverin, Lunan, luona. Tässä tehdään tuttavuutta, Luna on vähän nuorempi kuin minä. Luna on pystykorvainen tolleri!



Namia meille kun ollaan näin söpöjä!



Tutustumisen jälkeen päästiin lumihankeen leikkimään.



Sitten tajusin, että tämähän on se sama paikka jossa on niitä kamalan pelottavia alpakoita! Luna uskalsi mennä ihan lähelle niitä mutta minä katselin vieläkin vähän kauempaa. Onneksi ne olivat tälläkertaa sentään ulkona. Naapurin (Oskun) hevosiin olen tehnyt paremmin tuttavuutta, mutta nämä alpakat pelottavat vieläkin minua.



Sitten me painittiin vielä sisälläkin. Koitin olla kiltti ja painin selälläni, kun Luna on vielä niin pieni ja annoin sen "voittaa". Niin Carakin teki minulle kun olin pieni vielä.



Cara sai uuden lelun, pehmofasaanin! Se oli ihan innoissaan. Mamman ja pappan mielestä se oli kauhean hauska vitsi.



Mutta vielä hauskempaa oli kun telkkarista tuli ohjelmaa fasaaneista. Cara istui sohvan käsinojalla ja katsoi samaa kohtaa uudestaan ja uudestaan kun pappa kelasi sitä aina takaisin. Ja joku vielä väittää että koirat eivät näe tai tajua telkkarikuvaa! Tämä oli hyvä filmi, Cara tuijotti telkkaria vielä kauan jälkeen kun odotti fasaani-filmiä takaisin.



Tässä me huilataan sohvalla Caran kanssa sopuisasti yhdessä. "Meidän jengi".



Koljatti tykkää myös välillä löhöillä sohvalla meidän koirien kanssa, tässä se on Caran unikaverina...



...ja tässä minun, kun tungin itseni sinne väliin. Koljatissa on jotain sellaista karismaa, että me ei kehdata sitä pöllytää samalla tavalla kuin Ramboa. Ei Rambokaan meitä oikeasti pelkää, mutta ei tule viereen nukkumaankaan.

Cara kertoo: Minäkö muka en osaa noutaa?!

Pappa on tehnyt kovasti töitä minun kanssani että oppisin noutamaan. Muutama kuukausi takaperin en halunnut kantaa mitään, puhumattakaan noutamisesta. Nyt on lukko auennut ja se sujuu näin hienosti, kiitokset Vakkerin Timolle pappan koulutuksesta! Tässä on pari videonpätkää jossa pappa on kätkenyt fasaanin, joka minun pitäisi noutaa. Tämähän on oikeastaan ihan kivaa!





Mamma vaan ei ole mikään mestarikuvaaja...

Viksu kertoo talviterveisiä

Tervehdys pitkästä aikaa! Talvi on ollut hiljaiseloa, luntakin niin paljon että uppoaa kaulaan saakka. Aamulenkillä me nähdään ihan itse fasaanitarhaan lumikasan päältä ja Cara on tietysti ihan tohkeissaan.



Nyt on hauskaa kun hanki kantaa meidät koirat! Lenkkeily on ollut hankalaa, mutta nyt pystyy tekemään pitkästä aikaa vähän pidempiä tutkimusmatkoja metsän puolelle.



Pappa on lenkkeillyt meidän kanssa hiihtäen lähes joka päivä pitkin metsiä, välillä kaksikin kertaa päivässä. Yhtenä päivänä Caralla oli pieni sateliittipaikannin liivissä kiinni, se oli lainassa naapurin huskyilta. Se mittaa matkaa ja nopeutta sekä piirtää reitin kartalle. Puolentoista tunnin lenkillä Caralle tuli kilometrejä melkein 9, silloin oli kyllä vähän upottava keli eli ihan kunnolla ei päässyt juoksemaan. Huippunopeus tiellä oli vähän yli 29 km/h. Kartasta oli ihmisten mielestä hauska katsoa Caran tekemät kiemurat metsässä. Tässä me ollaan pihalla lähdössä hiihtelemään, "Joko mennään!?".



Jippii, ei kun menoksi!



Mamma on yrittänyt opettaakin minulle jotain, lenkillä tehdään välillä "seuraa"-harjoituksia. Sitten se on opettanut minulle "paikka" ja "tänne". Välillä joudun kävelemään remmissä ja malttamaan mieleni vaikka Cara saa juosta vapaana. "Maahan"-käsky on minulle yllättävän vaikea, tiedän kyllä mitä pitäisi silloin tehdä, mutta en millään meinaa muistaa mihin järjestykseen etu- ja takajalat silloin pitää laittaa! Noutamaan olen oppinut myös Caran vanavedessä. Sisälläkin kannan välillä leluja yleensä Emman käteen että saisin sen leikkimään nouto-leikkiä.

Noutotreenit saivat tällä kertaa alkunsa siitä, kun Cara vei pappan yhtenä viikonloppuna tehokoulutukseen. Vakkerin Timo piti pienelle kanakoiraryhmälle kaksipäiväisen koulutuksen ja sieltä tuli hyviä oppeja noutokoulutukseen. Sehän on ollut Caralle kompastuskivi, mutta nyt Cara ja pappa ovat löytäneet sen ansiosta yhteisen sävelen noutamisessa. Ja minä opin sen siinä sivussa, yhtäkkiä tajusin että "hei, noi ihmisethän haluaa että tuon sen damin niille ja sitten saa namia!"



Mamman mielestä olen kyllä keksinyt myös riiviömäisyyksiä. Muutamana aamuna olen lähtenyt omin luvin Emman jälkien perään kun se on lähtenyt kouluun. Matkan varrella on husky-tarha ja sieltä se minut tulee hakemaan aika tuimana. Minusta se on oikein hauska leikki. Ihan epäreilua että mamma muka aina päättää mitä leikitään. Tässä kuvassa olen ihan luvan kanssa Emmaa vastassa kun se tulee koulusta.



Me oltiin Caran kanssa viikon verran pappan kanssa ihan kolmestaan kotosalla. Cara oli vähän ihmeissään kun Emma ja mamma olivat niin kauan häviksissä. Ne kävivät jossain tällaisessa paikassa.



Emman ja hänen tanssiparinsa tanssiharrastuskin teki hyppäyksen eteenpäin. Vuodenvaihteessa tuli ikäluokkanousu ja sen ansiosta saa nyt sonnustautua frakkiin ja strasseihin. Ensimmäisissä kisoissa uudessa ikäsarjassa tuli hopeasija ja sen myötä tasoluokkakin nousi. Nyt pidetään vähän kisataukoa ja treenaillaan rauhassa lisää.



Yhtenä viikonloppuna oli hieno kevätpäivä ja käytiin grillailemassa metsä-kodalla. Kallen ja Essin perhe oli meillä silloin kyläilemässä.



Kalle ja Emma pääsivät myös kokeilemaan ihan itse ajamista koiravaljakolla. He saivat ajaa vuorotellen kahdella koiralla. Tässä kuvassa Emma ja Essi istuvat isomman valjakon kyydissä ja Kalle ajaa perässä. Kalle innostuikin niin paljon että kävi vielä seuraavana päivänä ajamassa kolmella koiralla 20 km lenkin!



Minä olen kasvanut huimasti, mutta nyt varmaan alkaa olla kasvuvaihe vähän ohi koska ruuan kulutus on selvästi pienentynyt. Joskus jopa jätän osan ruuasta syömättä. Painan nyt n. 22 kg. Ja olen näin komea!



Yksi hassu kuva vielä. Emma kelkkailee ilta-auringossa melkein meidän pihalla pellon reunassa. Ihan kyllä näyttää niinkuin kuva olisi otettu jossain Lapin lakeuksilla.

Cara kertoo: Fasaani-pelleilyä

Oltiin fasaanitreeneissä vaihteeksi vieraassa maastossa. Tottin ja Koltin isäntä oli järjestänyt meille treenin valmiiksi. Olin ihan innoissani taas kun laitettiin tutka kaulaan ja liivi päälle, tuskin pysyin housuissani autossa. Ja sitten hakuun.



Löysinkin fasun nopeasti, seisoin hetken mutta sitten tulin pappan luo sanomaan että tässä on nyt jotain mätää! Pappa oli starttipistoolin kanssa jo valmiina.



Fasaani haisi kyllä mutta se oli kummallisessa laatikossa. En minä tällaista suostu seisomaan tosissani, tämähän on ihan huijausta! Sehän on saatu kiinni jo!



Eli tämä laite on "jantteri" (eli bird launcher, linnun laukaisin), fasaani on siellä sisällä päällä näkyvässä kangaspussissa. Pappalla oli kaukosäädin jolla laite voidaan laukaista ja "autetaan" fasaani lentoon kun annetaan "aja"-käsky. Kangaspussi pomppaa auki ja vauhdittaa linnun lentoonlähtöä. Tarhalinnut on välillä niin tyhmiä (anteeksi vaan fasut!) tai huonoja lentämään että ne voivat jäädä koiran hampaisiin. Tämä ehkäisee sen että koira ei saa lintua suuhunsa avanssissa, koska jantteri pompauttaa linnun heti lentoon. Mutta kaikkia aikuisia koiria ei huijata tämän kanssa, toimii paremmin pennuilla jotka vasta harjoittelevat seisojan hommia. Minä en suostunut seisomaan jantteri-lintua ja innostuin vasta tässä vaiheessa kun lintu kaivettiin esiin. Tässä näkyy jantteri lauenneena.



Koska fasaani otettiin tarhasta, se oli jalastaan kiinni tavallisessa virvelissä olevassa siimassa. Siima on jalassa kiinni pehmeällä lasten ponnari-lenkillä. Eli se pääsee lentämään karkuun mutta saadaan kiinni ja palautettua tarhaan vahingoittumattomana. Tarhalintu ei pärjää talvisessa luonnossa jos se pääsee vapaaksi talvella. Tässä irrotetaan siimaa ja lintu makailee ihan rauhallisena sylissä.



Se siitä treenistä sitten, viedään tipu takaisin tarhaan vaan kavereidensa luo.



"Kotona taas", tuumasi fasaanikukko. "Huhhuh!"



Luonnonfasaaneilla on ollut hankala talvi, vaikka niillekin on järjestetty ruokintapaikkoja. Loppukesällä istutetuista fasuista ei ole yhtään jäljellä. Niitä istutettiin tähän lähiympäristöön noin 200 ja nyt talvikaudella ei ole enää löytynyt yhtään, ei edes jälkiä. Tässä varmaan eräät syylliset siihen, kotkapariskunta.



Myös haukkoja on ollut tänätalvena ennätyspaljon ja myös ilveksiä ja kettuja.

Viksu kertoo: Melkein synttärit!

Hei siskot ja veljet! Me täytetään tänään puoli vuotta! Onneks olkoon meille!



T: Viksu

Viksu kertoo: Tuunausta ja puunausta

Olin elämäni ensimmäisessä näyttelyssä kun ikää on jo huimat 5 ja puoli kuukautta. Mamma pesi minut ja leikkasi korvakarvani ja tassuni siisteiksi. Minusta tulikin sen ansiosta ihan ison koiran näköinen. Korvien siistimistä päätin ensin laittaa ihan tosissani hanttiin, mutta huomasin että mammakin on ihan tosissaan. Siinä me sitten istuttiin ja tuijoteltiin saksia yhdessä, kunnes kyllästyin ja annoin periksi. Lopulta huomasinkin että se on oikeastaan ihan mukavan tuntuista rapsuttelua. Tässä on sen kaiken tuunaamisen lopputulos, aika hieno, vai mitä?



Tässä on vielä riehakas hippi-look ennen sitä.



Mutta minäpä olin sitä mieltä että pelkkä koira-shampoo ja kampa ei riitä, olisi pitänyt laittaa myös hoitoainetta! Yritin kai kertoa sen muotoilemalla hoitoainepullon uuteen uskoon ja tein sen sohvalla kaikessa rauhassa yksikseni....design by Viksu:



Näyttelyssä olikin sitten siskoja ja veljiä joita en ole nähnyt moneen kuukauteen. Niihin verrattuna olen kookkaimmasta päästä ja olen ruumiinrakenteeltani ainakin tällä hetkellä pidempi kuin muut. Viisi koiraa oikeassa reunassa on minun sisaruksiani, minä yksi niistä Emman kanssa. Ihan vasemmassa reunassa on kasvattajani Sari Moonan kanssa. Onnittelut Sarille hienosta menestyksestä näyttelyssä, ja muille myös!



Näyttelyssä ei tullut sijoituksia, mutta osasin käyttäytyä oikein hienosti! Tuomari arvosteli minut näin: "5 kk, linjakas narttupentu jolla sopusuhtainen luusto, ikäisekseen hyvä tilavuus. Lanneosa voisi olla lyhyempi. Narttumainen pää. Hyvä purenta. Riittävä otsapenger. Hyvä ylälinja. Etuosa voisi olla paremmin kulmautunut. Vahva takaosa. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu kevyesti. Liikkeisiin saa tulla enemmän voimaa. Kovin leikkisät etuliikkeet. Hyvä luonne." Kehässä oli tosi liukas lattia, minäkin meinasin kaatua! Tässä me ollaan mamman kanssa kehässä, minä kyllä vähän sählään tässä :)



Näyttelytouhu on sellaista odottelua, paljon hauskempaa olisi ollut painia sisarusten kanssa. Emma sentään helli minua odotellessamme.



Muuten vuosi on alkanut lumisissa ja kylmissä tunnelmissa. On ollut vähän liiankin kylmää, minulla ei ole mitään hätää turkkini kanssa mutta Cara on aika viluinen. Se käyttääkin toppatakkia kovilla pakkasilla.



Minusta on superhauskaa roikkua kiinni Caran takissa kun ollaan lenkillä! Jostain syystä ihmiset ovat taas eri mieltä, "Viksu lopeta heti...!!!"



Husky-kavereitakaan ei paljon pakkanen palella. Ne tulivat meitä peltotiellä vastaan. Nyt saa täälläkin vetää ihan oikeaa rekeä pitkästä aikaa.



Peurat ja fasaanitkin tarvitsevat paljon ruokaa pakkasilla. Tässä on niiden lounaskuljetus lähdössä, näillä pärjää taas muutaman päivän.



Cara taitaa olla fasaaneista vähän huolissaan kun se haluaa joka päivä päästä kurkkaamaan että niillä on kaikki hyvin. Kyllä ne pärjää kun ruokaa vaan riittää.



Lumessa on ihanaa möyriä! Emman ja Kallen kanssa oltiin laskemassa mäkeä. Kuka on ekana ylhäällä!!

Tassujen kanssa tulee välillä ongelmia kun lumi jäätyy kiinni varpaanväleihin, pakko hiukan putsailla välillä. Tassukarvojen siistiminen kyllä auttoi aika paljon siihen harmiin.



Kissatkin pysyttelevät visusti sisällä näin kylmällä ilmalla. Ne makailevat ikkunalaudalla lämpimän patterin päällä. Minä taidan olla ainut joka ei pakkasta pelkää!

Hyvää uuttavuotta!

LEPPOISAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!



Uusivuosi oli täynnä pauketta ja räiskinää. Me katseltiin vaan ikkunasta kun lapset paukuttelivat pommeja. Tässä on vielä valoisaa mutta yöllä se paukkina vasta alkoikin!